Nainen kertoo useista väkivaltaisista hyökkäyksistä - Lempäälän poliisi kaipaa havaintoja

Lempäälän poliisi sanoo, ettei ole viitteitä siitä, että Lempäälän alueella liikkuisi ja toimisi rasistinen jengi. Aamulehti kertoi tänään tapauksesta, jossa Lempäälässä asuva ulkomaalaistaustainen perheenäiti kertoo joutuneensa useaan kertaan ilmeisesti rasististen hyökkäysten kohteeksi kotinsa läheisyydessä.

Viimeisin naiseen kohdistunut pahoinpitely sattui Aamulehden mukaan puolitoista viikkoa sitten. Meksikolaissyntyinen nainen oli matkalla bussipysäkille, kun naisen kertoman mukaan yhtäkkiä kaikki pimeni. Nainen heräsi kadulta ja hänen olkapäästään löytyi puukolla kaiverrettu jälki ja vartalosta mustelmia. Naisella on muistikuvia, joiden mukaan tekijä kutsui häntä pako-loiseksi. Nainen sai kutsuttua kännykällä apua paikalle ja hänet kuljetettiin ambulanssilla pois.

Naisen päälle on hyökätty kodin läheisyydessä kaksi kertaa aiemminkin. Lempäälän poliisista kerrotaan MTV3:n Uutisille, että tapaukset ovat poliisin tiedossa. Lisäksi nainen on kertonut joutuneensa lievemmän hyökkäyksen kohteeksi, jossa noin 45-vuotias mies oli tarttunut naista käsivarresta ja kehottanut naista palaamaan kotimaahansa.

Lempäälän poliisilla ei ole tietoa kuka tekijä on, mitään vastaavanlaista ei ole poliisin mukaan tullut myöskään muualta Lempäälästä tietoon.

Poliisi kaipaa nyt silminnäkijähavaintoja tapahtumista. Havainnoista voi ilmoittaa Lempäälän poliisille numeroon 071 784 8090

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat