Nainen kavalsi oman lapsensa lätkäjoukkueelta rahaa

Oman lapsensa jääkiekkojoukkueelta rahaa kavaltanut nainen on tuomittu 45 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Espoon käräjäoikeus antoi tuomionsa jutussa tänään.

35-vuotias nainen nosti juniorijoukkueen varainkeräystililtä luvatta rahaa useilla eri kerroilla ja käytti ne omaan elämiseen, laskujen maksuun ja muuhun. Rahaa katosi yhteensä yli 4100 euroa.

Nainen toimi rahoja kavaltaessaan jääkiekkojoukkueen rahastonhoitajana. Hän oli ollut useampia vuosia myös joukkueenjohtajana. Juniorijoukkueeseen kuuluu noin kymmenvuotiaita lajin harrastajia.

Suurin yksittäinen summa, jonka rahastonhoitaja vei tililtä oli 2600 euroa ja pienin 50 euroa. Varojen kavallus tapahtui viime vuoden kesä- ja elokuun välisenä aikana.

Nainen myönsi rikoksen

Naisen kavaltamat rahat olivat pääasiassa kalenterimyynnistä saatuja tuloja. Varoja oli tarkoitus käyttää joukkueen ulkomaanmatkaan, jonka on määrä toteutua muutaman vuoden kuluttua.

Epäilykset hämäristä toimista heräsivät, kun naiselta pyydettiin viime syksynä varainkeräystilin tietoja eikä niitä saatu. Asiaa ryhdyttiin selvittämään, ja rahan katoaminen paljastui.

STT:n tietojen mukaan joukkue koetti saada naiselta rahoja takaisin ilman käräjöintiä. Nainen ei kuitenkaan ollut kovin yhteistyöhaluinen.

Hän myönsi esitutkinnassa kavalluksen.

Syyttäjä Markku Ahonen vaati naiselle kolmea kuukautta ehdollista vankeutta, mutta käräjäoikeus langetti 45 päivää ehdollista. Nainen velvoitettiin maksamaan koko kavallettu summa takaisin.

Nainen ei enää asu Espoossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat