Nainen etsii tuntemattoman kuvan omistajaa: Kenen vauva tämä on?

Paraislainen Jennie Nurmi etsii Facebookissa omistajaa vuonna 2011 turkulaisesta valokuvausliikkeestä saamilleen valokuville. Erikoisen kampanjan pani vireille valokuvausliikkeessä tapahtunut inhimillinen erehdys. 

– Saimme tuolloin itse vauvan ja TYKSiin tuli valokuvaaja, joka otti lapsestamme kuvia. Odottelimme niitä saapuvaksi, kun olimme päässeet sairaalasta kotiin, mutta saimmekin väärät kuvat, nainen muistelee.

Viisi vuotta sitten Nurmen postilaatikkoon kolahtaneissa valokuvissa esiintyy toistaiseksi tuntematon poikalapsi. 

Nurmi kertoo olleensa yhteydessä valokuvat ottaneeseen liikkeeseen. Naista oli käsketty hävittämään väärät valokuvat. Omasta lapsestaan hän sai kuvat jo tuolloin.

– Olin aluksi vähän pettynyt vääristä kuvista, mutta en pystynyt kuitenkaan tuhoamaan niitä, koska jonkun lapsihan niissä on. Ne jäivät sitten kaappeihin pyörimään.

Pieni yksityiskohta paljasti valokuvausliikkeen erheen.

– Meille tuli tyttölapsi, ja kuvien lapsi on ilmeisesti poika, koska lapsen alle oli laitettu vaaleansininen viltti. Yleensä tyttöjen viltti on vaaleanpunainen.

Nurmi pitää mahdollisena, että kuviin päätyneen lapsen vanhemmat ovat sittemmin saaneet kuvat käsiinsä muuta kautta. Valokuvausliikkeestä hänelle kuitenkin kerrottiin, että kuvien oikeaa omistajaa ei tiedetä.

– Ajattelin, että Facebookista olisi apua, jos joku haluaa omat kuvansa takaisin. Jos kyseessä olisi oma lapseni, olisi kiva saada ne.

Lue myös:

    Uusimmat