Näin Varusmiesliitto käyttäisi armeijalle esitetyt 50 miljoonaa euroa

Puolustusvoimille on esitetty lisärahoitusta 50 miljoonaa euroa vuonna 2016. Summa kasvaisi kolminkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä eli 150 miljoonaan euroon. Varusmiesliitolla on oma ehdotuksensa siitä, mihin lisärahat tulisi kohdentaa.

Keskeyttäneiden varusmiesten määrän vähentäminen, omaksuttujen taitojen hyödyntäminen ja päivärahajärjestelmän uudistaminen. Näihin kolmeen kohtaan Varusmiesliitto käyttäisi puolustusvoimille esitetyt 50 miljoonan euron lisämäärärahat.

– Ensimmäinen keskeinen tavoite on saada edelleen hyvin runsas keskeyttäneiden määrä laskuun. Mikään varusmies ei ole niin kallis yhteiskunnalle kuin palveluksensa keskeyttämään joutunut varusmies, sanoo MTV Uutislivessä vieraillut Varusmiesliiton puheenjohtaja Ville Blom.

– Toinen asia on palveluksessa omaksuttujen taitojen ja tietojen tunnistaminen siten, että palvelus voisi tuottaa yhä enemmän hyötyä niin yhteiskunnalle kuin yksilölle itselleen. Kolmantena ajamme päivärahan kokonaisuudistamista

Blomin mukaan keskeyttäneiden määrä voitaisiin saada laskemaan, mikäli kutsuntajärjestelmää uudistettaisiin. Konkreettisesti tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että uusille alokkaille annettaisiin entistä paremmat tiedot siitä, mitä varusmiesaika todellisuudessa on ja miten siihen voi valmistautua. Lisäksi jo kutsuntaprosessin aikana tuleville alokkaille voisi opettaa tietoja ja taitoja.

Enemmän maastovuorokausia, vähemmän vapaita viikonloppuja

Puolustusvoimat on jo linjannut, että varusmiesten maastovuorokaudet nousevat 25:stä 35:een. Varusmiesliiton puheenjohtajan mukaan yleisesti ottaen tämä on hyvä asia.

– Tottakai täytyy huomioida, että maastovuorokaudet ovat se osa palvelusta, joka on fyysisesti ja henkisesti kaikista kuormittavin ja haastavin. Toisaalta maastovuorokausien aikana voidaan edistää muun muassa ryhmän kiinteyttä ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Myös kertausharjoituksiin kutsuttujen reserviläisten määrän nostaminen 6 000:sta 18 000:een saa Blomilta myönteisen vastaanoton. Sen sijaan varusmiesten vapaiden viikonloppujen supistaminen arveluttaa.

– Jos ajatellaan sitä, kuinka varusmies voi ylläpitää sosiaalisia suhteita kasarmielämän ulkopuolelle, sitä tarkoitusta vapaiden viikonloppujen runsas määrä palvelee äärimmäisen hyvin. Kun palvelusaikaa ulotetaan myös viikonloppuihin, niin voitaisiin tarkastella myös sitä, olisiko mahdollista tiivistää sitä kokonaispalvelusaikaa entisestään. 

Lue myös:

    Uusimmat