Näin vältät autoilijan yleisimmät virheet

Monet autoviat ovat helposti estettävissä, tietää Suomen Mestarimekaanikoksi 2014 valittu Jari-Pekka Kopra.

Kopra törmää työssään moniin auton käytöstä johtuviin vikoihin. Autoilijat eivät esimerkiksi aina pysähdy tarkistamaan autosta kuuluvaa outoa ääntä, Kopra sanoo.

"Autoilijat luottavat liikaa varoitusvaloihin. Monet jatkavat ajamista, vaikka auto kolisee tai haisee oudolta."

– Autoilijat luottavat liikaa varoitusvaloihin. Monet jatkavat ajamista, vaikka auto kolisee tai haisee oudolta. Tällöin pitäisi tarkastaa, mikä on vialla, Kopra muistuttaa.

Vuoden mestarimekaanikon mukaan autonhuolto on teknistynyt viime vuosina hurjaa vauhtia. Varsinkin sähkötekniikka on lisääntynyt autoissa nopeasti, ja viat on huomattava hyvissä ajoin, jottei pääse syntymään suurempia vahinkoja.

– Nykyautoissa kaikki osat vaikuttavat toistensa toimintaan.

Kopran mukaan yleisiin autoilijoiden virheisiin kuuluvat muun muassa auton huolloista säästäminen sekä jakohihnan vaihtamatta jättäminen. Alla kuuden kohdan listaus yleisten virheiden välttämisestä.

1. Älä säästä huolloista. Autot päästetään huonoon kuntoon huoltoja ja korjauksia lykkäämällä. 
2. Älä anna väärin apuvirtaa. Monissa autoissa apuvirran antamista tai ottamista toisesta autosta ei suositella missään tapauksessa.
3. Vältä ajamista lähes tyhjällä tankilla. Jos lähes tyhjällä tankilla ajetaan jatkuvasti, tankkiin kertyy ajan mittaan kosteutta.  Kovilla pakkasilla kosteus jäätyy ja auto hyytyy.
4. Pidä huolta rengaspaineista. Väärät rengaspaineet vaikuttavat renkaiden kulumiseen, auton hallittavuuteen ja polttoaineen kulutukseen.
5. Älä jätä jakohihnaa vaihtamatta. Huoltokirjan mukainen vaihtaminen on tärkeää. Hihnan pettäminen tulee kalliiksi.
6. Tarkista valojen toiminta. Kun lamppu lakkaa toimimasta, autoa ei huomata liikenteessä eikä autolija näe ajaa.


Lue myös:

    Uusimmat