Näin tunnistat taantuman merkit

Myös tavallinen, pörssin indekseistä ja Yhdysvaltain taloudesta normaalisti tietämätön suomalainen voi tunnistaa taantuman merkit ja varautua omassa taloudessaan tulevaan. Vinkkaamme, mitä uutisia mattimeikäläisen kannattaa seurata. Listan uhkakuvista osa on jo toteutunut eli omaa kulutustaan kannattaa ryhtyä miettimään.

1) Aina kun on jouduttu taantumaan tai vielä pahempaa eli lamaan, pörssikurssit ovat ensin laskeneet. Nyt kurssit ovat heittelehtineet rajusti kaikkialla maailmassa. Yhdysvaltain pörssin seuraaminen on tärkeintä. Aasian pörsseissä lasku ei ole niin huolestuttavaa, koska siellä markkinat ovat kasvussa. OMX Pohjoismaisessa pörssissä Helsingissä vakavaraisten tai velattomien suomalaisyritysten osakkeita saa nyt alehinnalla osittain siksi, että amerikkalaisilla sijoittajilla on tapana tyhjätä osakesalkustaan epävarmuuden hetkellä kaukaisimpia reuna-alueiden osakkeita. Amerikkalaissijoittajien mukaan Yhdysvaltain talous jatkaa alamäkeä ainakin vielä 9 kuukautta.

2) Työttömyys kasvaa Yhdysvalloissa. Suomessa työttömyys ei todennäköisesti kasva, koska ikärakenteemme eli suomalaisten vanhenemisen ja eläköitymisen takia meillä nuorille riittää yllin kyllin töitä. Vanha ennusmerkki eli sunnuntain Hesarin työpaikkailmoitusten määrä ei siis enää välttämättä päde. Mutta mieti oman työpaikkasi pysyvyyttä.

3) Tehtaiden tilaukset vähenevät maailmalla ja meillä. Eilen EK:n julkaisema teollisuuden luottamusindikaattori kertoi, että tuotannon ei enää arvioida kasvavan loppuvuonna, tilauskanta supistui ja tuotantokapasiteettia on jo vapaana. Yhdysvalloissa ja Saksassa erilaiset ostopäälliköiden tai teollisuusjohtajien mielipiteistä kertovat indeksit enteilevät jo taantumaa.

4) Jos Yhdysvalloissa syntyy poliittinen päätös roskapankista, pankit luottavat jälleen toisiinsa eli lainaavat rahaa toisilleen. Maailma välttyy siis luottolamalta ja suomalaisen kotitalouskin näyttää heti vähän paremmalta. Poliittiseen päätökseen vaikuttavat myös tulossa olevat Yhdysvaltain presidentinvaalit ja republikaanien ja demokraattien nokittelu siitä, kenen syliin syy pankkikriisistä kaatuu.

5) Asuntolainojen korot laskevat yleensä taantuman aikana. Nyt suomalaistenkin korot ovat päinvastoin nousussa, mikä kuvaa amerikkalaisista investointipankeista alkaneen ongelman monimutkaisuutta ja yllättävyyttä.

6) Yhdysvalloissa valtava määrä tavallisia ihmisiä on joutunut ahdinkoon, kun he eivät ole selviytyneet asuntoveloistaan. Nyt kannattaa seurata myös amerikkalaisten luottokorttiyhtiöiden uutisia. Jos jenkit eivät selviä luottokorttilaskuistaan eli jokapäiväisestä elämästään, taantuma tulee hyvin varmasti, sillä yksityisen sektorin osuus Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta on peräti 70 prosenttia.

7) Alkaako pankkeja kaatua Euroopassakin valtioiden syliin? Keski-Euroopassa paikallishallinnon rahoitukseen erikoistunut ja maksuvalmiusongelmista kärsinyt Dexia-pankki saa 6,4 miljardia euroa pääomatukea Benelux-mailta. Dexian osakekurssi laski eilen lähes 30 prosenttia.

8) Onko kauppakeskuksissa yhä väkeä tai paljon alennusmyyntejä? Ostaako naapuri uuden auton? Pitääkö firma pikkujoulut? Saako ravintolasta hyvin pöydän? Mitä ruokaa ostat kaupasta? Kun taantumasta ryhdytään puhumaan, tavallinen ihminen ryhtyy säästämään päivittäisissä menoissaan. Vaikka päättäjät sanoisivat mitä, me kaikki ajattelemme, miten itse pärjäämme, jos tulot pienenevät.

Neuvoja antoivat Osakesäästäjien Keskusliitosta puheenjohtaja, laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius sekä toiminnanjohtaja Tomi Salo.

Lue myös:

    Uusimmat