Näin Trumpin kannattajat suhtautuvat presidentin ensimmäiseen sataan päivään: Uskon pyrkivän jatkokaudelle

Tukijat: Trumpille pitäisi antaa mahdollisuus 3:47

Presidentti Donald Trumpin kannattajat pysyvät Trumpin tukena alkutaipaleen vaikeuksista huolimatta.

Yhdessä vaalien käänteentekevimmistä osavaltiosta, Wisconsinissa, uskotaan, että Trump onnistuu vielä tavoitteissaan ja pyrkii jatkokaudelle.

– Osaa asioista, jotka hän lupasi tehdä heti, oli mahdotonta tehdä nopeasti. Terveydenhuoltouudistus yritettiin hoitaa liian pikaisesti. Jos he hidastavat tahtia ja tekevät yhteistyötä, tulee myös parempaa jälkeä, pohtii Trumpia äänestänyt maitotilallinen Dale Elfering MTV Uutisten haastattelussa Trumpin onnistumista.

– Uskon, että hän pyrkii jatkokaudelle.

Suomalaiset ovat kyynisempiä. Tuhannesta suomalisesta yli puolet uskoo, ettei Trump selviä nelivuotisen presidenttikautensa loppuun saakka.

"Vastustajien olisi pitänyt esittää huolensa äänestyspäivänä"

Trumpin mitatut kannatusluvut ovat heikommat kuin kellään aiemmalla Yhdysvaltain presidentillä sadan vuoden aikana.

Elfering toivoo, että Trumpia vastustavat amerikkalaiset antaisivat presidentille vielä mahdollisuuden.

 – Vastustajien olisi pitänyt ennemmin esittää huolensa äänestyspäivänä ja äänestää joukolla kuin nyt protestoida äänestystulosta vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat