Toro Rosso -kuljettaja Sébastien Buemin aika-ajotulos Saksan GP:ssä hylättiin polttoaineeseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi.
Buemin autossa ollut polttoaine osoittautui erilaiseksi kuin bensanäyte, jonka Toro Rosso oli toimittanut ennakkoon Kansainväliselle autoliitolle FIA:lle. Talli löysi nopeasti selityksen tapahtuneelle.
- Perjantain ensimmäisissä harjoituksissa Buemin autossa oli bensapaineen kanssa ongelma, joka paheni toisen harjoitusjakson alussa, minkä vuoksi hän ei ajanut yhtään aikakierrosta tuon jakson aikana, Toro Rosso kertoi tiedotteessaan.
- Toisten harjoitusten jälkeen hänen autoonsa vaihdettiin kokonaan uusi bensajärjestelmä. Kun autosta otettiin polttoainenäyte aika-ajojen jälkeen, se ei vastannut FIA:lle ennen kauden alkua toimitettua näytettä.
- Talli uskoo, että jokin uuden bensajärjestelmän osista sisälsi kemikaalia, joka saastutti bensan ja aiheutti epäyhdenmukaisuuden.
Rangaistukseksi Buemi joutuu starttaamaan kisaan varikolta.