Näin toimivat virolaiset kultaryöstäjät

Helsingin poliisi on selvittänyt Westerbackin kultaliikkeeseen joulukuun 27. päivä tehdyn ryöstön. Ryöstön tehneet kolme virolaismiestä kuuluvat poliisin mukaan virolaisiin rikollisryhmiin.

Westerbackin kultaliikkeeseen helmikuussa 2006 tehdyistä ryöstöstä tuomitut liittyvät kiinteästi joulukuussa tehtyyn ryöstöön, poliisi kertoo.

Tapahtumien kulku paljastaa virolaisen liigan suunnitelman.

Helsinkiin saapui joulukuussa neljä miestä, jotka vanhat ryöstäjät olivat värvänneet tehtävään. Uusille ryöstäjille oli Tallinnassa esitelty dvd:llä liikkeen ja ympäristön kuvamateriaalia ja he olivat hyväksyneet tehtävän.

Jouluaatolle suunniteltu ryöstö epäonnistui, sillä liike meni ryöstäjien nenän edestä kiinni, noin 20 minuuttia ilmoitettua aikaisemmin. Virosta määrättiin, että porukan piti jäädä edelleen Suomeen ja tekoajaksi asetettiin ensimmäinen arkipäivä joulun jälkeen.

Yksi vastaanottajaksi kaavailtu henkilö vetäytyi suunnitelmasta viime hetkellä, ja apuun saapui Virosta yksi aiemmin liikkeen ryöstänyt henkilö.

Vuonna 2006 tehtyjen Westerbackin sekä Lahden Kellokeskuksen ryöstöjen takana olivat virolaiset rikollisryhmittymät Linnu Vabriku ja Perhe -niminen ryhmä. Noin viidelletoista lankesi tuomio käräjäoikeudessa.

Tiettävästi rikollisliigat eivät enää toimi tai ovat liittyneet toisiin ryhmiin.

- Edellisen Westerbackin ryöstäjistä ainakin kaksi oli noussut jo työnjohtajatasolle ja ryhtyneet suunnittelemaan uudelleen Westerbackin ryöstämistä. Heidän tiedossaan oli, että siellä on riittävästi arvokelloja, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Helsingin keskustassa sijaitseva kultaliike ryöstettiin joulun välipäivinä. Kolme virolaismiestä oli varustautunut käsiaseella ja kahdella vasaralla, joilla lyötiin vitriinit rikki ja anastettiin suuri määrä arvokelloja.

Henkilökunta ja asiakas komennettiin makuulle. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, joka oli nopeasti ohi.

Ovella koko kellosaalis annettiin yhdelle henkilölle, joka keskustan valvontakameroiden mukaan antoi sen Citykäytävässä edelleen neljännelle henkilölle.

Piilopaikka kelloille löytyi Espoosta Suomessa asuvan virolaisen luota. Seuraavana päivänä kellot vietiin ryhmän jäsenille Viroon Paideen saakka.

Teosta epäiltyinä on ollut kaikkiaan seitsemän henkilöä vangittuna. Viisi teosta epäiltyä on edelleen vangittuna, neljä Suomessa ja yksi Virossa. Oikeuden eteen henkilöt joutuvat toukokuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat