Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 - katso koskettavat kuvat

Sauli Niinistö, 63, on toiminut poliitikon uransa aikana muun muassa oikeusministerinä, valtiovarainministerinä ja eduskunnan puhemiehenä. Hän on ollut myös eduskuntavaalien suurin ääniharava vuosina 1995, 1999 ja 2007.

Niinistö oli ehdolla vuoden 2006 presidentinvaaleissa, mutta hävisi vaalien toisella kierroksella täpärästi Tarja Haloselle (sdp). Jälkeenpäin on arvioitu, että jos äänestyspäivä olisi ollut myöhemmin, Niinistö olisi voinut nousta Halosen ohi.

Niinistön vaaliteema oli vuonna 2006 kohua herättänyt ”Työväen presidentti”. Teemaan liittyi myös iskulause ”Vastakkainasettelun aika on ohi!”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien, vastakkainasettelua. Niinistön vaalikampanjaan kuuluivat yhtenä osana Café Niinistö -kahvilat, joita oli lopulta yhteensä 92 eri puolella Suomea.

Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1 prosenttia, ja hän haastoi Tarja Halosen toiselle kierrokselle. Keskustan Matti Vanhanen, RKP:n Henrik Lax, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ja valitsijayhdistyksen Arto Lahti ilmoittivat kannattavansa Sauli Niinistöä.

Muita nimekkäitä Niinistön tukijoita toisella kierroksella olivat muun muassa ministeri Jaakko Iloniemi (sd.), Anneli Jäätteenmäki (kesk.), Tanja Saarela (kesk.), jalkapalloilija Mikael Forssell, kilpa-autoilija Kimi Räikkönen, laulaja Jorma Hynninen, Nokian entinen varatoimitusjohtaja Sari Baldauf sekä julkisuuden henkilöt Matti Nykänen ja Mervi Tapola.

Toisella kierroksella Halonen valittiin presidentiksi. Niinistö sai 48,2 prosenttia äänistä. Tappion jälkeen hän ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 prosenttia. Vaalipäivänä annetuista äänistä Niinistö sai 1 100 enemmän kuin Tarja Halonen.

(MTV3 - Wikipedia)

Sauli Niinistö onnittelee Tarja Halosta presidentinvaalin voitosta: Suutelen kättänne, madam. (Kymmenen uutiset 29.1.2006)

Niinistö kannatusryhmänsä vaalivalvojaisissa (Kymmenen uutiset 29.1.2006)

Lue myös:

    Uusimmat