Näin tapahtumat Nairobissa etenivät

Kenian pääkaupungin Nairobin ostoskeskukseen tehdyssä iskussa on toistaiseksi kuollut Punaisen Ristin mukaan 62 ihmistä. Noin 200 on loukkaantunut ja 63 kateissa.

Lauantai 21.9.2013

– Keskipäivän aikaan 10-15 hyökkääjää saapui nelikerroksiseen Westgaten ostoskeskukseen, tulittaen ihmisiä konekivääreillä ja heittäen kranaatteja.

– Poliisi ilmoitti pian tämän jälkeen 13 ihmisen kuolleen. Ostoskeskukseen saapuneet viranomaiset alkoivat kiertää kauppoja ja evakuoida ihmisiä.

– Silminnäkijät kertoivat, että mustia vaatteita ja naamioita pitäneet hyökkääjät puhuivat mahdollisesti arabiaa tai somalin kieltä. Silminnäkijät kertoivat hyökkääjien myös teloittaneen niitä ostoskeskuksen asiakkaita, jotka eivät olleet muslimeja.

– Somalian al-Qaida-linkittynyt jihadistijärjestö al-Shabaab ilmoitti olevansa iskujen takana. Järjestö kertoi Twitterissä iskun olleen kosto siitä, että Kenia on osallistunut sotilaallisesti Somalian sisällissotaan.

– Al-Shabaab väitti tappaneensa hyökkäyksessä 100 ihmistä.

– Kenian presidentti Uhuru Kenyatta kertoi lähisukulaisensa ja tämän puolison kuolleen hyökkäyksessä.

– Ranskan valtionjohto kertoi kahden maan kansalaisen olleen kuolleiden joukossa.

Sunnuntai 22.9.2013

– Kanada ilmoitti kahden maan kansalaisen kuolleen.

– YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi iskun.

– Kenian hallitus sanoi, että hyökkääjillä on yhä tuntematon määrä panttivankeja ympäri kauppakeskusta. Hallituksen mukaan puheyhteyttä islamisteihin ei ollut saatu.

– Ghanan presidentti kertoi kuuluisan ghanalaisen runoilijan Kofi Awoonorin, 78, kuolleen.

– Britannian pääministeri David Cameron kertoi kolmen Britannian kansalaisen saaneen surmansa. Neljännen kuolema vahvistettiin päivää myöhemmin.

– Tulitaistelu ostoskeskuksessa alkoi uudelleen alkuillasta, kun israelilaiset joukot tulivat tukemaan Kenian armeijaa piirityksessä. Tähän mennessä ostoskeskuksesta oli tuotu turvaan yli 1 000 ihmistä.

– Myöhään illalla Kenian armeija vakuutti suurimman osan siviileistä olevan turvassa.

Maanantai 23.9.2013

– Ostoskeskuksen suunnalta kuului aamulla tulitusta ja voimakkaita räjähdyksiä kenialaisjoukkojen ja al-Shabaabin taistelijoiden ottaessa yhteen.

– Al-Shabaabin edustaja Ali Mohamud Rage uhkasi hyökkääjien tappavan jäljellä olevat panttivangit.

– Kenian turvallisuusjoukot kävivät kovaa taistelua ääri-islamistien kanssa. Alueelta kuului paljon laukauksia ja räjähdyksiä.

– Turvallisuusjoukot ilmoittivat iltapäivällä vapauttaneensa jälleen osan rakennuksissa loukussa olleista ihmisistä. Kenian poliisi kertoi sotajoukkojen saavan yliotteen hyökkääjistä.

– Poliisi ilmoittaa Twitter-sivullaan pidättäneensä toistakymmentä ihmistä, joilla epäillään olevan yhteyksiä Nairobin tavarataloiskuun. Poliisi ei yksilöinyt, missä pidätykset tehtiin.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat