Näin suomalaismepit arvioivat Kataisen uutta tehtävää

Superkomissaari, oikea käsi, salkuton koordinaattori, päällepäsmäri. Talouskomissaari Jyrki Kataisen (kok.) tulevalle tehtävälle komission varapuheenjohtajana on annettu monta nimeä.

Ristiriitaiset arviot johtuvat siitä, että rooli on uusi, eikä sen painoa ole siksi voitu testata.  

Katainen itse vertaa tehtävää työhönsä pääministerinä. Komission varapuheenjohtajana hän toimii tiiminvetäjänä, joka koordinoi muiden komissaarien työtä.  

- Suomessa pääministerin pitää pystyä koordinoimaan ja johtamaan eri puolilla valmisteltua työtä ja saamaan niistä päätöksiä aikaan, hän vertaa.  

Kataisen vastuualueena ovat odotetusti kasvuun, työllisyyteen, investointeihin ja kilpailukykyyn liittyvät asiat. Kokonaisuus on Kataiselle mieleinen ja ylitti odotukset. Kataisen mukaan hän olisi voinut halutessaan saada myös mielekkään sisältösalkun.  

- Se olisi varmasti ollut mahdollinen, jos olisin pistänyt kovan kovaa vastaan. Mutta ehdottomasti priorisoin itse tämän.  

"Riskinä sote-himmeli"

Kataisen uudessa roolissa kysymyksiä on herättänyt etenkin se, miten toimivaltuudet käytännössä taataan. Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan varapuheenjohtajilla on veto-oikeus komission lainsäädäntöön ja mahdollisuus hyödyntää vastuualueensa komissaarien virkamieskuntaa. Omaa pääosastoa eli "ministeriötä" varapuheenjohtajille ei tule.  

Kataisen tehtävä liittyy isoon muutokseen, jolla Juncker muovaa komission kokoonpanoa uusiksi. Tarkoituksena on rakentaa komissioon asiakokonaisuuksia, Junckerin sanoin "tiimejä", jotka koostuvat komissaariryhmistä ja heitä vetävistä varapuheenjohtajista.  

SDP:n meppi Liisa Jaakonsaari pitää muutosta rohkaisevana.  

- Tässä mennään asiat edellä eikä niin, että mikä salkku kuuluu kenellekin.  

Entinen talouskomissaari Olli Rehn (kesk.) on epäileväisempi.  

- Juncker pyrkii vahvistamaan koordinaatiota ja sitä kautta tekemään johdonmukaisempaa talouspolitiikkaa. Toivottavasti hän onnistuu, eikä tästä järjestelystä synny mitään suomalaisen sote-ratkaisun kaltaista uutta hallintohimmeliä.  

Reviirikiistoja odotettavissa  

Rehnin mukaan komissio voi välttyä sote-sotkulta, jos kaikki komissaarit pystyvät "erinomaiseen yhteistyöhön". Reviirikiistoja on jo enteilty etenkin talouskomissaariksi nousevan ranskalaisen Pierre Moscovicin ja hänen varapuheenjohtajiensa välille. Moscovicin salkku on ensisijaisesti Latvian Valdis Dombrovskisin peukalon alla, mutta Katainen voi vaikuttaa kasvua koskeviin asioihin.   

Katainen ja Dombrovskis tunnetaan tiukasta talouskurista. Ranskan lipsuessa jatkuvasti EU:n alijäämäsäännöistä komissaareilla voi olla vaikeuksia löytää asiaan yhteistä linjaa.  

Jaakonsaari ja Rehn pitävät Kataisen vastuualuetta keskeisenä, vaikka painava taloussalkku ei ole suoraan hänen alaisuudessaan.  

- Kasvu ja työllisyys ovat Euroopan ja Junckerin komission suurimpia huolenaiheita tällä hetkellä, Rehn huomauttaa.  

Kataisen salkun paino on kuitenkin keskustan ja SDP:n mepeille kysymysmerkki. Keskustan Anneli Jäätteenmäen mielestä Kataisen tehtävää on hehkutettu ennenaikaisesti eikä sitä voi verrata Suomen pääministerin työhön.  

- Näkisin, että pääministeri on Juncker. Hän on se, joka on komission puheenjohtaja.  

Lue myös:

    Uusimmat