Näin suomalaismepit arvioivat Kataisen uutta EU-paikkaa

Suomalaismepit ovat erimielisiä siitä, miten vaikutusvaltainen on Jyrki Kataiselle suunniteltu EU-komission varapuheenjohtajan tehtävä.

Liisa Jaakonsaari (SDP), Heidi Hautala (Vihr.) ja Sirpa Pietikäinen (Kok.) ovat sitä mieltä, että onnistuessaan salkuton varapuheenjohtajuus on merkittävämpi kuin komissaarin salkku.

Perussuomalaisten Sampo Terho olisi tavoitellut Suomelle mieluummin komissaarin paikkaa:

– Se antaa vakiintuneen aseman ja selkeän toimialueen.

Jaakonsaari arvostaa Kataisen pestiä, koska hänen valvontaansa kuuluvat ydinasiat: kasvu, työllisyys, innovaatiopolitiikka ja kilpailukyky.

– Tärkeää on, että Katainen saa tehtäväänsä komission tulevan puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin tuen.

Jaakonsaari toivoo, että Katainen voi vaikuttaa esimerkiksi suunnitellun 300 miljardin euron investointiohjelman käyttöön.

– Kataisella on varmasti mahdollisuus kanavoida rahaa kohteisiin, jotka ovat myös Suomelle tärkeitä, esim. Itämeri-kaapeli ja muita digitaali-investointeja.

"Paljon vartijana"

Heidi Hautalan mukaan vaikutusvalta riippuu siitä, mitä koordinoivien varapuheenjohtajien tehtäviksi lopulta tulee.

– Parhaimmillaan se voi tarkoittaa sitä, että talouspolitiikka on tasapainoista. Varapuheenjohtaja, jonka vastuulla on tietty ryhmä komissaareja, joutuu sovittelemaan kantoja ja löytämään hyviä ratkaisuja.

– Hän on paljon vartijana. Siinä on erittäin paljon mahdollisuuksia, miettii Sirpa Pietikäinen.

Hänen mielestään koordinaatio ei voi toimia pakottamalla,  sanelemalla tai käskemällä.

– Katainen on pääministerinä tottunut sovittelemaan erilaisia interessejä ja poliittisia  näkemyksiä  yhteen.

Suomi pienten joukossa

Sampo Terhon mukaan jotain kertoo se, että suuret maat eivät tavoilleet uusiin tehtäviin:

– Nämä salkuttomat varapuheenjohtajien paikat annettiin Virolle, Latvialle, Bulgarialle, Slovenialle ja Suomelle.

Pietikäinen arvioi, että Kataisen työtä pystytään arvioimaan paremmin runsaan vuoden kuluttua, kun uusi organisaatio on testattu käytännössä.

– Täytyy vaan toivottaa Jyrki Kataiselle menestystä, Jaakonsaari heittää.

Neljä meppiä olivat tänään Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustomiston pressitilaisuudessa Helsingissä.

Lue myös:

    Uusimmat