Näin SDP:n ehdokkaat pärjäsivät – Harakka sai kuuluvimmat aplodit

SDP:n puheenjohtaja kisa käynnistyi 2:12

SDP:n puheenjohtajaehdokaskiertueen avauksessa puhuttiin muun muassa taloudesta, sotesta ja verotuksesta. Ehdokkaat olivat yleisesti aika samoilla linjoilla, ja keskustelu pysyi kesynä paria nokittelua lukuun ottamatta.

Antti Rinne 

Puhui selväsanaisesti ja vakuuttavasti mutta yllätyksettömästi. Tämä voi riittää Rinteelle, jolla on gallupien mukaan selvä etumatka. Viittasi puolueen ohjelmiin ja varjobudjettiin, kun kysyttiin visioista, esimerkkinä rahamarkkinoiden liiketoimintavero. Käytti pitkiä puheenvuoroja ja laittoi väliin huumoriakin. 

Timo Harakka 

Lisäsi hetkeksi lämpöä saliin, kun nosti esiin SDP:n heikon kannatuksen nuorten joukossa. Kuvaili Rinteen näkemystä liian optimistiseksi. Sai kenties päivän kuuluvimmat aplodit, kun sanoi, että sosiaaliturvan pitää nykyistä paremmin tukea muuttuvia elämäntilanteita ja työelämän murrosta. 

Tytti Tuppurainen 

Puhui terävästi, mutta oli äänessä Harakkaa ja Rinnettä vähemmän. Korosti itselleen tärkeitä aiheita, kuten eurooppalaista yhteistyötä, kansainvälisyyttä ja järkeviä maltillisia uudistuksia. Kuittasi Harakalle, kun tämä mainitsi uusista avauksista kysyttäessä koulutusmiljardin, joka kuuluu puolueen ohjelmaan.  

Lue myös:

    Uusimmat