Näin saat luonnollisesti lisäenergiaa!

Erilaisten energiajuomien lipittämisen sijaan energiaa on mahdollista saada myös täysin luonnollisista lähteistä.

Pimeän syksyn aiheuttamaan väsymykseen voi etsiä piristävää apua omasta kehostaan. Ratkaisu voi olla lähempänä kuin ikinä arvaisi.

Kuuntele musiikkia

Wisconsinin yliopistossa teetetyn tutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen yhden tunnin ajan päivässä vähentää väsymystä. Iloinen musiikki piristää enemmän kuin synkistelevä.

Puhu läheistesi kanssa

Kun väsymys meinaa ottaa ylivallan, ole puheyhteydessä läheistesi kanssa. Myös puhelimessa puhuminen piristää. Asiantuntijoiden mukaan tutun ja turvallisen äänen kuuleminen nimittäin vapauttaa elimistössä hormonia, joka tekee mielen virkeämmäksi.

Katsele ympärillesi

Keltaisen värin on todettu vaikuttavan mielialaan. Myös oranssilla ja violetilla värillä on todettu olevan piristäviä vaikutuksia.

Harvard Medical School teetti tutkimuksen, jossa selvisi, että kirkasvalolampulla on piristäviä vaikutuksia. 45 minuutin päivittäinen valohoito virkistää mieltä luonnollisesti.

Nuuski ympäristöäsi

British Journal of Psychology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin että sitruunan tuoksu piristää. North American Journal of Psychology -lehden mukaan piristäviä vaikutuksia löydettiin myös appelsiinin ja piparmintun tuoksuista. Piparmintun tuoksun todettiin myös vähentävän stressiä.

Syö oikein

Nutritional Neuroscience-lehden mukaan purkan jauhaminen piristää. Jauhamisen vaatima lihastyö stimuloi hermoja ja pitää mielen entistä virkeämpänä.

Viilentävien ja kirpeiden makujen yhdistelmä aktivoi suun hermoja ja lisää aivotoimintaa. Ilmiö saa aikaan sen, että mieli virkistyy.

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat