Näin räntä- ja lumisateet etenevät – sateet odotettua heikompia

Vesi-, räntä- ja lumisateet huonontavat tänään ajokeliä etelässä. Sateet ovat kuitenkin jo heikentyneet ja ovat olleet odotettua heikompia. Mahdolliset illan sateet tulevat kuitenkin lumisempina, sillä sää kylmenee.

Sadealue on levittäytynyt yön ja aamun aikana maan eteläosaan.  Sateiden painopiste kulkee päivän aikana kohti itää ja sateet heikkenevät. Sateet näyttävät kuitenkin odotettua heikommilta eikä lunta välttämättä sada kaikkialla etelässä.

Aamulla sateet ovat tulleet osittain vetenä, mutta sisämaassa osittain räntänä ja lumena. Sää kylmenee iltaa kohden.

– Sateen olomuoto voi vaihdella vielä päivän aikana. Iltapäivällä sateet alkavat kuitenkin olla enimmäkseen räntää ja lunta maan eteläosassa. Alkuillasta sade muuttuu todennäköisesti lumeksi siellä, missä vielä sataa, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Hajanaisia lumisateita tulee myös maan keskiosassa sekä Pohjanmaalla ja Kainuussa ja ajokeli on paikoin huono.

Yöllä ja lauantaina voi tulla vielä paikoin heikkoja lumisateita.

Lämpötila laskee pakkaselle perjantaina illalla myös aivan etelässä. Etenkin sivutiet voivat olla paikoin liukkaita.

Viikonloppuna pakkasta on koko maassa.

Sadetutka ja paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla. Sadetutka ennustaa myös sateen olomuodon.

Uusimmat