Näin Putin päätyi Suomen poliisin mustalle listalle
Valtakunnansyyttäjänvirastossa tehty tutkinta paljastaa, miten Venäjän presidentti Vladimir Putin aikanaan päätyi Suomen poliisin salaiseen rekisteriin.
MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi Putin-merkinnästä huhtikuussa 2013. Tieto oli syötetty ohjelmaan keskusrikospoliisissa vain paria viikkoa aiemmin maaliskuun lopulla.
Selvityksen mukaan idea Putinin nimen syöttämisestä syntyi lehtiartikkelista, jonka Europol oli laittanut levitykseen eri puolille Eurooppaa. Venäjän kansainvälisen tietotoimiston Ria Novostin artikkeli käsitteli Putinia ja tämän läheisiä suhteita venäläisen moottoripyöräkerhon johtoon.
Artikkelia käsiteltiin krp:n järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaosaston jengipalaverissa 26. maaliskuuta. Muistio kokouksesta, Putin-keskusteluineen annettiin sitten sihteerille, joka seuraavana päivänä kirjasi Putinin nimen epäiltyjen rekisteriin eli epriin.
Muistiossa ja rekisterimerkinnässä Putinin epäiltiin vähintään myötävaikuttavan rikollisryhmän toimintaan. Parin viikon päästä, Putin-uutisen tultua julki, hänen nimensä poistettiin virheellisenä rekisteristä.
Uutisen jälkeen rekisteriin tehtäviä syöttöjä ja niiden laillisuutta alettiin selvittää laajemmin. Valtakunnansyyttäjänviraston tutkinnan perusteella virheellisiä kirjauksia on ollut paljon ja rekisterin valvonta on ollut retuperällä.
Uusimmat
-
11:24
Juha Vuorinen kulki koko talven erikoinen vaatekappale kaulassaan – kömmähdys sai somekansan repeämään nauruun: "Niin sanotusti helmat korvissa"
-
11:21
Venäjälle nolo näpäytys Ruotsissa – Tukholma nimeää suurlähetystön aukion uudelleen Ukrainan hyväksi
-
11:13
Waltteri Merelä hehkutti ylpeänä Tapparaa: "Näytettiin alusta asti"
-
11:05
Katsoja ryntäsi kentälle Helsingissä – fanin onneton pakoilu tallentui kameraan
-
11:03
Traficomin virkamiehen twiitistä 4,5 miljoonan euron lasku – nämä sanat tulivat kalliiksi
-
10:55
HOK-Elannon ex-johtaja sai liikekumppaneilta rahaa tyttäriensä harrastuksiin – hovi vapautti lahjussyytteestä
-
10:49
Kunta-alan jättilakko uhkaa alkaa tiistaina – yksin Oulussa tuhannet työntekijät jäävät kotiin: "Koulut ja päiväkodit pääosin kiinni"
-
10:44
Terästehtään siviilejä yritetään taas evakuoida, Etyj joutuu vetäytymään – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
10:43
Kadonneen nuorukaisen kohtalo paljastui: Lohjan ruumis on talvella kadonnut 19-vuotias
-
10:43
Hannes Björnisen uusi seura selvisi – kaksivuotinen sopimus
-
10:38
Suomen ja Ruotsin ulkoministerit tapaavat: Mitä kerrotaan Nato-kannoista? – katso tiedotustilaisuus suorana klo 12
-
10:37
Entinen tenavatähti Konsta Hietanen esiintyi minikeikalla Seppo Hovin kanssa: "Ehkä tämä ei jää tähän"
-
10:35
Ville Valkonen nousee kansanedustajaksi Ilkka Kanervan tilalle kokoomuksesta
-
10:16
Venäjän kaasusodasta isoja vaikeuksia Euroopalle – vaihtoehdot ovat vähissä: "Vaikea tie, joka tulee varmasti kalliiksi"
-
10:07
Neste ja YIT hyvässä vauhdissa, Stockmann jatkaa tappiollisena – MTV seuraa osavuosikatsausten tuloksia
-
10:05
Poliisi tutkii Pirkkalassa tapahtunutta päiväkotipaloa tuhopolttona – palo sai alkunsa lapsen tulitikkuleikeistä
-
10:00
Suomessa jyllää poikkeuksellinen influenssa-aalto ja pahin on vielä edessä – kolme koronasta erottavaa merkkiä
-
10:00
Veli-Matti Savinaisen kevääseen tuli totaalikäänne – nyt ilmoilla on kutitteleva Leijona-kysymys: "En ole ikinä kieltäytynyt"
-
09:53
Yksityiskoulujen työkiistassa sovintoesitys – koskee 17 koulua
-
09:50
Venäjää ei voi täysin eristää kansainvälisistä järjestelmistä, mutta välit maahan viilenevät jopa vuosikymmeneksi
-
Lataa lisää
