Näin puoluejohtajat veikkaavat vaalitulosta - kuka osuu lähimmäksi?

MTV:n kaksintaistelutenttien päätteeksi kaikilta kahdeksalta puoluejohtajalta kyseltiin veikkauksia tulevien eduskuntavaalien lopputuloksesta ja edustajien paikkamääristä. Illalla selviää, kuka osui oikeaan tai edes lähimmäksi!

Viisi kahdeksasta puoluejohtajasta ennusti vaalivoittoa keskustalle. 

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ennusteen mukaan keskusta saa eduskuntavaaleissa 23 prosenttia äänistä ja 50 paikkaa. SDP:n, perussuomalaiset ja kokoomuksen Sipilä asetti arviossaan tasatulokseen.

Alexander Stubbin veikkauksessa kokoomus ja keskusta saisivat yhtä suuren äänisaaliin. 

SDP:n Antti Rinteen veikkauksessa kärjessä oli oma puolue 20 prosentin äänimäärällä. Toisena keskusta ja kolmantena kokoomus. 

Perussuomalaisten Timo Soini puhui MTV:n vaalitentissä jatkojytkystä, ja samaan viittaisi myös puheenjohtajan ennustus. Sekä perussuomalaiset että keskusta saisivat 19,2 prosenttia äänistä. 

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki olivat samoilla linjoilla veikkauksissaan eduskuntavaalien tuloksista.

Kumpikin veikkasi vaalivoittajaksi keskustaa, Niinistö tosin hieman reippaammalla äänisaaliilla. Myös kärkinelikosta molemmilla oli yhtenevä näkemys.

Kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen povasi myös vaalivoittoa keskustalle, mutta toisin kuin Arhinmäki ja Niinistö, uskoi Räsänen kokoomuksen olevan toiseksi suurin puolue. 

Rkp:n Carl Haglund jakoi Räsäsen ennusteen, mutta veikkaa oman puolueensa yltävän kristillisiä suurempaan paikkamäärään. 

Miten käy? Se selviää Suuressa Tulosillassa MTV3-kanavalla ja MTV.fi:ssä tänään kello 19.30 alkaen!

Kerro oma veikkauksesi MTV Uutisten Facebook-ryhmässä! Muista myös Twitter ja Instagram #vaalit2015

Lue myös:

    Uusimmat