Näin pikkupoika sekoitti kaikkien pasmat Vatikaanissa

Perheen päivän tilaisuutta Vatikaanissa pitänyt paavi Franciscus sai sunnuntaina odottamattoman vieraan.

Katolisen kirkon pään kuunnellessa tuolissaan vieraiden kertomuksia perheistään, Franciskuksen viereen käveli yhtäkkiä nuori poika. Poika pysyi paavin lähettyvillä siitä huolimatta, että kardinaalit yrittivät houkutella tätä aika ajoin pois.

Kun tuli paavin vuoro puhua, lapsi tepasteli ja touhusi omiaan lavalla. Lopulta poika asteli kohti paavia, tarttui tätä jalasta ja halasi. Paavi ei ollut moksiskaan, vaan pyysi puheensa loppuajaksi poikaa istumaan takana olevaan tuoliinsa.

Lapsi pysyttelikin paavin lähettyvillä tilaisuuden loppuun asti.

Utelias poika ilmestyi touhuamaan paavin ympärille lavan reunalta, missä oli istumassa muitakin lapsia.

Paavi puhui perheille viime sunnuntaina, mutta kuvat pikkupojan tempauksesta tulivat julki vasta tänään.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat