Lakkiaispäivä on nuoren elämässä yksi jännittävimmistä. Opettajien ja omaisten puheet nostavat juhlatunnelmaa. (Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva.)Lehtikuva.
Julkaistu 28.05.2009 10:29(Päivitetty 23.06.2009 18:22)
Puhumaan oppii samalla tavalla kuin ajamaan autolla: harjoittelemalla. Näin väittää vuosikymmeniä suomalaisia paremmiksi puhujiksi koulinut Marja-Leena Haapanen. Suosittu ilmaisutaidon opettaja kannustaa kesän juhliin lähtijöitä tarttumaan rohkeasti tilaisuuteen ja nousemaan näyttämölle.
Viikonloppuna juhlitaan kymmenissä tuhansissa kodeissa koulujen päättäjäisiä ja erilaisia valmistujaisia. Siivouksen ja leipomisen ohessa juhlataloissa suunnitellaan maljapuheita sankareille.
Puhujana ei kehity, jos puheen pitämistä ja puhumista erilaisissa tilanteissa ei harjoittele. Muun muassa Pirkka-Pekka Peteliusta, Anna-Leena Härköstä, Aake Kallialaa ja Jussi Parviaista harjoittanut ilmaisutaidon kouluttaja ja teatteriohjaaja Marja-Leena Haapanen kannustaa kesän juhliin suuntaavia rohkaisemaan mielensä ja astumaan esiin. Ainakaan muotoseikkojen ei pitäisi antaa kahlita ilmaisua liikaa.
– Meitä suomalaisia rasittaa alitajuinen käsitys sitä, mitä on hyvä puhe ja millaiset normit sen pitää täyttää. Tärkeintä hyvässä puheessa on kuitenkin, että sanoo asiansa ymmärrettävästi, selkeästi, konkreettisesti ja sytyttävästi ja ilmaisee itseään vivahteikkaasti, niin että ääni on elävää ja elekieli asianmukaista, Haapanen luettelee.
Teatteriohjaaja Marja-Leena Haapanen on suosittu imaisutaidon kouluttaja ja luennoitsija.
Ihan suin päin puhujapönttöön ei kannata sännätä.
– Puheeseen pitää valmistautua hyvin. Parhaiten onnistuu, kun tietää mitä puhuu, kenelle puhuu ja miksi puhuu. On myös parempi aloittaa itselle luontevimmasta ja helpoimmasta ja jatkaa siitä vähitellen kohti vaikeampia tilanteita. Puheen pitämistä voi harjoitella ihan samalla tavalla kuin autolla ajoa autokoulussa: aloitetaan parkkipaikalla, sitten mennään syrjäteitä ja lopulta ajetaan jo neljän ruuhkassa!
Hyvän puheen kaava on yksinkertainen: alku houkuttaa kuuntelemaan ja virittää tunnelmaan ja loppu sitoo langat yhteen. Aloitus voi olla pieni kertomus, sitaatti, kysymys tai henkilökohtainen kokemus. Se voi olla myös dramaattinen tai ajankohtainen huomio. Tärkeintä on rakentaa jo alussa kontaktin yleisöön.
Lopussa voi palata takaisin puheen alkuun ja keriä kertomus kokonaisuudeksi. Myöskään keskivaiheilla yleisöä ei pitäisi päästää nukahtamaan.
Teorian siirtäminen käytäntöön ei ole aina helppoa.
– Jokaisen pitäisi löytää oma tapansa kohdata ihmiset ja avata kontakti. Jotkut turvautuvat vitsiin ja jos on hyvä vitsinkertoja, se onkin loistava keino. Jos on huono vitsinkertoja ja lopuksi vielä unohtaa vitsin cluen, puhetta on aika mahdoton enää jatkaa. Silloin on ohjannut yleisön ihan pihalle aiheesta.
”Mitä ihmettä siellä taskussa on?”
Käsien paikka on monella puhujalla hakusessa. Marja-Leena Haapanen kehottaa välttämään käsien lukitsemista esimerkiksi kuvan kaltaiseen rukousasentoon.
Jos puheen pitäminen hermostuttaa, puhuja saattaa papattaa esityksensä alusta loppuun enemmittä tauoitta. Tauot ovat puheessa kuitenkin lähes yhtä tärkeitä kuin itse puhe.
– Tauon aikana voi tehdä havaintoja kuulijoista tai jakaa heidän kanssaan tunnelman, jonka puhe on aiheuttanut. Ennen kaikkea tauko auttaa pysymään reaaliajassa kuulijoiden kanssa. Se on ikään kuin yhteinen hetki, joka takaa, että kuulijat eivät jää tilanteen ulkopuolella, Marja-Leena Haapanen luonnehtii.
Tärkeintä puheessa on sen sisältö – mutta sanat eivät ole koko sisältö. Omaa sanomaansa viestivät myös ilmeet, eleet ja asennot.
– Elekielellä jäsennetään puheen virtaa ja elävöitetään puhetta. Jokaisen pitäisi löytää itselleen perusasento, joka on itselle luonteva. Sen ei tarvitse olla rennoin mahdollinen, vaan muuten sellainen, jossa on hyvä olla ihmisten keskellä. Ennen kaikkea käsille on löydettävä levollinen paikka ja asento. Siitä käsiä voi käyttää miten haluaa, kun asia sitä vaatii.
Paras paikka käsille löytyy kokeilemalla ja harjoittelemalla. Housun saumaan tai taskuun niitä ei kuinkaan kannata lukita.
– Jos hypistelee puheen aikana housun saumaa ikään kuin tarkastaen, että se on varmasti paikallaan, tilanne näyttää levottomalta ja kuulijoita alkaa hämmentää, mikä ihme siellä saumassa on. Käsien taskussa pitäminen on suorastaan riskaabelia, koska siitä herää vähän salaperäinen ajatus, mitä kummaa taskuissa tapahtuu, mitä sieltä haetaan ja löytyykö sitä!
Haapanen muistuttaa, että ihmiset ovat havainnoissaan varsin primitiivisiä ja kiinnittävät huomionsa useimmiten aivan muuhun kuin asiaan.
– Kaikki alkeellinen on niin voimakasta, että se vie meidän kiinnostuksemme ja huomiomme. Puhe on myöhemmin hankittu taito eikä niin automaattisesti laukeava kuin primitiivisemmät taidot, ja siksi se häviää primitiivisille viesteille.
”Puhu kovempaa!”
Joissain tiloissa puhujan äänenkäytölle on suuret haasteet. TIla, jossa aikoo puhua,kannattaakin testata ennakkoon apurin kanssa. (Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva.)
Jos lukee paperista, kontaktin ottaminen yleisöön unohtuu joskus lähes kokonaan. Papereista on kuitenkin hyvä luopua välillä ja katsoa rohkeasti kuulijoihin.
– Yleisöön ei pidä katsoa siksi, että yleisöön pitää katsoa, vaan siksi, että puhuja on yhdessä yleisön kanssa ja yleisöä varten siinä tilanteessa. Paperista voi lukea, mutta puhe kannattaa harjoitella niin, että ajatus pysyy lukurytmin mukana. Usein ajatus tulee perässä tai se on oikeastaan edellisessä päivässä, jolloin on suunnitellut puhetta. Siitä häiriintyy läsnäolon tunnelma, ja kuulijat vaistoavat sen.
Puhujan kannattaa kaiken muun ohessa kiinnittää huomiota myös äänenkäyttöön. Marja-Leena Haapanen kehottaa testaamaan äänivarantonsa hyvissä ajoin ennen tilaisuutta.
– Puhetta on hyvä harjoitella siinä tilassa, jossa aikoo puhua. Jonkin ystävän kanssa voi selvittää, kantaako ääni huoneen kauimmaiseen nurkkaan asti. On aika toivotonta, jos äänelliset voimavarat eivät riitä ja ihmiset pyytävät puhumaan kovempaa. Se on aika yleistäkin. Silloin pitää ottaa äkkiä mikrofoni käteen.
Viisi sutta vastassa
Monet ikimuistoiset tarinat jäävät kesäjuhlissa kertomatta, koska puheen pitäminen jännittää niin monia. Asiantuntija uskoo, että siitäkin pääsee eroon – harjoittelemalla. Itse puhetilanteessa kannattaa ajatella kuulijoita ja sitä, mistä puhuu, ei itseään ja mahdollisesti yltyvää pelkoaan.
– Jos alkaa kauhistella ja hätääntyy pelosta, siitä tulee noidankehä, joka ruokkii itseään. Pelko on alkuvoima ja sitä on vaikea pysäyttää.
Haapanen selvittää, että elimistö herää jännityksen myötä suojelemaan meitä.
– Luonto varustaa meidät taistelemaan tai pakenemaan. Adrenaliinia erittyy, sydän alkaa hakata vielä enemmän, me haukomme ilmaa, ja huomaamme, että tilanne on aina vain hirveämpi. Yhden suden sijaan vastassa on pian viisi sutta, ja kierrokset vain lisääntyvät. Lopulta puhuja on niin täynnä energiaa ja tarvetta paeta tai toimia, että lihakset alkavat täristä ja huutaa, että tee nyt hyvä ihminen jotain!
Puhujan pitää valloittaa yleisö
Jos haluaa kannustaa puhujaa yleisössä, ystävällinen hymy ja kiinnostunut katse auttavat. Marja-Leena Haapanen ei kuitenkaan sysää vastuuta puheen onnistumisesta yleisölle. Hänen mielestään sen on yksinomaan puhujan urakka.
– Puhujan tehtävä on valloittaa, hurmata ja sytyttää kuulijat loistavalla ajattelullaan, elävällä ilmaisullaan ja vivahteikkaalla puheellaan. Sitä varten puheeseen kannattaa panostaa ja sitä kannattaa harjoitella. Se on ihana taito ja antaa mahdollisuuden kohdata paljon erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa.
