Mainos

Näin pakkanen vaikuttaa suomalaisten terveyteen - kuulutko riskiryhmään?

Kova pakkanen on vaarallisinta astmaatikoille, vanhuksille sekä keuhko- ja sydänsairauspotilaille, kertoo lääketieteen tohtori, erikoistutkija Raimo O. Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta

Astmaatikkojen keuhkoputket ovat kovilla kylmässä ja kuivassa ilmassa - kun pakkanen painuu -20 tuolle puolen, on hengitystiet suojattava hyvin. Tarvittaessa astmaatikko voi käyttää ennalta ehkäisevää lääkitystä.

Keuhko- ja sydänsairaudet heikentävät ihmisen yleiskuntoa, jolloin lämpötilanvaihtelut vaikuttavat kehoon voimakkaammin kuin perusterveillä ihmisillä. Paksu pukeutuminen tekee liikkumisesta vaikeampaa ja aiheuttaa lisäkuormitusta.

– Sairaiden ja vanhusten olisi huolehdittava, etteivät he rehki pakkasessa yli voimiensa. Esimerkiksi kauppareissulle voi pyytää apua, Salonen muistuttaa.

Terveenkään ei kannata huippu-urheilla pakkasella

Vanhempien on huolehdittava siitä, etteivät pienten lasten ja vauvojen sormet, varpaat, nenä tai posket palellu. Alle 2-vuotiaat eivät aina osaa sanoa tarpeeksi ajoissa, milloin tuntuu liian kylmältä.

Henkilöiden, joilla on heikentynyt ääreisverenkierto, on myös muistettava pakkasilla suojata raajansa muita huolellisemmin.

Kun pakkanen nousee yli -20 asteen, ei terveidenkään kannata Salosen mielestä rehkiä ulkona täysin palkein. Ulkoliikuntaa harrastaville hän ei suosittele urheilua maksimiteholla.

– Esimerkiksi monet hiihtäjät sairastavat astmaa, ja se johtuu liiasta rasituksesta kylmässä, Salonen sanoo.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.