Näin päättyi 18-vuotiaan nuorukaisen känniajelu baarista kotiin

18-vuotiaan autoilijan ja 80-vuotiaan pyöräilijän matkanteot osuivat epäonnisella tavalla yksiin Kantahämeen Lammilla varhain sunnuntaiaamuna.

80-vuotias nainen oli soittanut taksin Lamminraitille. Taksissa hän oli kertonut kuljettajalle jonkun rikkoneen hänen pyöränsä ja jalkansa olevan kipeä. Kotoaan nainen soitti apua, sillä hän huomasi päässään olevan haavan.

Törmäys oli ilmeisesti sattunut neljän aikaan aamulla. Kanta-Hämeen poliisi sai asiasta tiedon kuitenkin vasta kahdeksan aikaan aamulla ja alkoi selvittää, mitä 80-vuotiaalle oli tapahtunut. Poliisi löysi tapahtumapaikalta melkoisesti vaurioituneen pyörän ja auton, joka oli ilmeisesti törmännyt pyörään.

Kuskia sen sijaan ei näkynyt missään. Poliisi kuitenkin löysi läheisestä asunnosta 18-vuotiaan Lammin kylällä asuvan miehen, joka myönsi törmänneensä vanhukseen.

Mies kertoi istuneensa ravintolassa ja nautiskelleensa samalla myös alkoholia. Aamuyön tunteina hän oli päättänyt lähteä autollaan kotiinsa. Yöpakkanen oli jäädyttänyt auton lasia, eikä mies jaksanut raapia siihen kuin pikkuisen aukkoa silmien kohdalle.

18-vuotias kertoi kuulusteluissa pysähtyneensä törmäyksen jälkeen paikalle ja kysyneensä naiselta avun tarvetta. Hän oli ymmärtänyt uhrin puheesta, ettei tämä halunnut apua. Mies oli nostanut naisen ylös maasta ja jatkanut matkaansa ilmeisesti jalkaisin.

Aamulla mies puhalsi lievät alkoholilukemat. Poliisi selvittää jatkotutkimuksissa, paljonko todelliset lukemat ajohetkellä olivat. Asiaa tutkitaan nyt rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja heitteillepanona.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat