Näin nopeasti syntyvät pastan kiharat

Italialaiset suhtautuvat pastaan vakavasti. Valtaosa italialaisten kuluttamasta pastasta tehdään kuitenkin nykyään tehtaissa eikä kodeissa, joten kuluttajatestejä tarvitaan.

Italiassa järjestetäänkin sokkotestejä, joissa kotiäidit arvioivat muun muassa pastan kimmoisuutta ja suolaisuutta sekä oikeaa keittotapaa. Parashan on al dente eli vielä hieman hampaissa tuntuva, ei siis missään nimessä liian löröksi keitetty.

Hiljattain esimerkiksi Roomassa järjestettiin tällainen sokkotesti. Kaikki viisi testattavaa laatua - Barilla, De Cecco, Gragnano ja supermarkettien Coop ja Conad omat tuotteet - oli keitetty samalla tavalla: litrassa vettä oli 7 grammaa merisuolaa ja 100 grammaa pastaa.

Testaajat vastasivat 11-sivuiseen kyselyyn, jossa kysyttiin muun muassa väristä, paksuudesta, hajusta ja mausta.

– Voisin luopua kaikesta muusta paitsi pastasta, tokaisi yksi testaaja Gabriella Brescia.

Testitulokset eivät ole kuitenkaan julkisia.

Pastan maailmanlaajuinen myynti on kasvanut tasaisesti viimeisen kolmen vuoden aikana, mutta Italiassa pastan kulutus on laskenut! Eli pastateollisuus yrittää pitää kuluttajistaan kiinni. Toisaalta se ei liene Italiassa kovin vaikeaa, sillä useimmat italialaiset syövät lautasellisen pastaan päivittäin tyyliin spagetti alla carbonara tai penne al Ragu.

Varhaisin tunnettu kuivattu pasta on 1100-luvulta Sisiliasta.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat