Näin maailman johtajat ottivat kantaa Turkin vallankaappausyritykseen

Maailman johtajat ovat ottaneet kantaa Turkissa tapahtuneeseen vallankaappausyritykseen pitkin yötä.  

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ja EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanovat seisovansa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin hallituksen takana ja vaativat "pikaista paluuta" normaaliin.  

Tuskin ja Junckerin mukaan Turkki on tärkeä kumppani Euroopan unionille, ja että EU tukee täysin demokraattisesti valittua hallitusta.  

Kremlin tiedottaja kertoi toimittajille, että Venäjä on hyvin huolissaan Turkin tilanteesta ja on kehottanut maata välttämään "kaikkea verenvuodatusta".  

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kehottaa kaikkia osapuolia Turkissa tukemaan maan demokraattisesti valittua hallitusta. Valkoisen talon mukaan osapuolten tulee välttää väkivaltaisuuksia ja verenvuodatusta.  

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoo toivovansa, että vakaus ja rauha jatkuvat Turkissa. Kerry sanoi toivovansa, että olipa lopputulos tapahtumissa mikä tahansa, hän toivoo Turkin voivan ratkaista asian tavalla, joka turvaa rauhan ja jatkuvuuden.  

Myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoo, että Turkin "demokraattisille instituutioille" on annettava täysi kunnioitus.  

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vetosi myös Turkin tilanteen rauhoittamisen puolesta.   

Saksan liittokansleri Angela Merkel painotti, että Turkin "demokraattisia instituutioita" on kunnioitettava.  

Suomen pääministeri Juha Sipilä sanoo, että Turkissa tapahtuneen vallankaappausyrityksen vaikutuksia on arvioitava pian tilanteen rauhoittumisen jälkeen. Sipilän mukaan tilanne oli vakava, mutta tämänhetkisten tietojen valossa vallankaappausyritys näyttäisi jäävän pelkäksi yritykseksi.  

Lue myös:

    Uusimmat