Näin lumimyrsky iskee viikonloppuna – katso sadetutka

Skandinaviaan ja Baltiaan viikonloppuna iskevä myrsky tuo myrskytuulia myös Suomen lounaisille ja eteläisille merialueille. Lunta pyryttää maan eteläosaan jopa yli 15 senttimetriä. Paikalliset tuulituhot ja sähkökatkot ovat mahdollisia.

Lauantaipäivä on vielä laajalti pilvipoutainen, idässä ja pohjoisessa satelee lunta.

Lumipyry alkaa lauantaina illalla lounaassa ja tuuli on voimakkaimmillaan sunnuntain vastaisena yönä.

– Merellä on myrskytuulia ja maa-alueillakin voi tulla paikallisia tuulivahinkoja, etenkin lounaassa. Sunnuntaiaamuun mennessä lunta pyryttää jo maan etelä- ja keskiosassa suunnilleen Jyväskylän korkeudelle saakka. Eniten lunta on tämän hetken ennusteen mukaan tulossa lounaaseen ja etelärannikolle, jopa yli 15 senttimetriä. Tuuli kinostaa lunta, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Lumisateet jatkuvat sunnuntaipäivän ajan maan etelä- ja keskiosassa ja heikkenevät iltaa ja maanantain vastaista yötä kohden. Sunnuntaina etelässä ollaan muutamassa pakkasasteessa, Tampereen korkeudella jo -10 asteessa ja Keski-Suomessa -15 asteen tienoilla. Pohjoisen selkeillä alueilla pakkasta voi olla jo 30 astetta. Viima purevoittaa pakkasta.

Maanantaina pohjoisesta virtaa voimalla kylmää ilmaa etelään asti. Maanantaina etelässäkin lämpötilat ovat -15 asteen tuntumassa.

Suomen manneraluetta pahemmin viikonlopun myrsky riepottelee Ruotsia, Norjaa, Tanskaa ja Baltiaa. Myös Ahvenanmaalla ja Itämerellä puhaltaa.

– Tukholma–Gotlanti–Saarenmaa–Hiidenmaa-alueella keskituuli voi olla lähes 30 m/s sunnuntain vastaisena yönä, sanoo Pekka Pouta.

Myrskyraja ylittyy, kun kymmenen minuutin keskituuli on vähintään 21 m/s.

Seuraa lumimyrskyn ennustetta ja etenemistä MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sadetutkan lisäksi sivustolla ovat myös paikkakuntakohtaiset ennusteet, tuuliennusteet, ajokelitiedot ja kelikamerat.

Katso viikonlopun alueelliset ennusteet:






Uusimmat