Näin laihdutat ylipainoisen lemmikkisi

Lemmikin kilot karisevat samoilla konsteilla kuin ihmiselläkin: vähemmän kaloreita ja enemmän liikuntaa. Lemmikki kannattaa myös laittaa säännöllisesti puntarille ja pitää painokehityksestä päiväkirjaa. Sopiva laihdutustahti on 1–2 prosenttia viikossa.

Ruokavalioremontissa apu saattaa löytyä lemmikeille suunnitelluista laihdutusruoista, jotka lisäävät kylläisyyden tunnetta, mutta eivät sisällä paljoa kaloreita.

Lemmikkien omaan kylläisyyden tunteen sääntelyyn omistaja ei voi luottaa. Jotkut koirat voivat syödä itsensä kirjaimellisesti hengiltä.

– Kerran yksi vastaanotolle tullut koira oli syönyt kokonaisen nahkatakin, pieneläinlääkäri Animagi-eläinlääkäriketjun pieneläinlääkäri Beatrice Cleve päivittelee.

Kissojen kohdalla laihduttamisessa pitää olla erityisen varovainen, sillä paastoaminen saattaa vahingoittaa kissan maksaa.

– Jos kissalla on ollut tapana syödä niin, että sillä on koko ajan kupissa ruokaa, niin voisi siirtyä antamaan sille ruokaa vaikka vain kolme kertaa päivässä, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Henna Laurila Helsingin yliopistollisesta eläinsairaalasta ohjeistaa.

Lue myös:

    Uusimmat