Näin kotiseutusi muuttuu satelliitin silmissä

Hakukonejätti Google on julkistanut uuden palvelun, jonka avulla käyttäjät pääsevät katsomaan maailman muuttumista lähes 30 vuoden ajalta otettujen satelliittikuvien kautta.

Googlen Timelapse-verkkosivuston kautta voi katsoa eri vuosina otettuja zoomattavia satelliittikuvia ympäri maailmaa. Muutoksia voi tarkkailla animaationa vuodesta 1984 alkaen aina vuoteen 2012 asti.

Karttojen avulla pääsee katsomaan konkreettisesti vaikkapa kaupunkien kasvua, jäätiköiden liikkeitä tai vaikkapa huolestuttavia näkymiä Amazonin sademetsän tuhoutumisesta.

Kuvat on koostettu Yhdysvaltain geologian laitoksen ja Nasan keräämästä aineistosta.

Havaitsimme animaatioiden pyörimisessä ongelmia Firefox-selaimella, mutta esimerkiksi Chrome-selaimella animaatiot toimivat hyvin.

Lue myös:

    Uusimmat