Näin konsolipelejä valvotaan

Norjan tapahtumat eivät näy ainakaan vielä digitaalisten pelien tarjonnassa Suomessa. Norjassa joitakin sotapelejä on vedetty markkinoilta kunnianosoituksena Oslon ja Utöyan iskujen uhreille.

Anders Behring Breivik kehuu manifestinsä päiväkirjaosiossa sotapelejä hyväksi harjoitusmuodoksi silloin, kun ei oikeasti pääse ampumaan.

Suomessa konsoli- ja tietokonepelejä myytiin viime vuonna yli kolme miljoonaa kappaletta. Näistä viisi prosenttia oli kielletty alle 18-vuotiailta. Suomessa viime vuonna myydyistä digitaalisista peleistä puolet taas soveltui sisältönsä puolesta kaikille.

Kuluttajien valintoja ohjataan ikärajasuosituksilla. Suomi kuuluu kansainväliseen PEGI-järjestelmään, jossa pelit saavat ikärajamerkintänsä.

Kauppaketjut eivät vielä ole ehtineet keskustella Norjan tapahtumien mahdollisista vaikutuksista. Valtion elokuvatarkastamossa Norjan tapausta on jo mietitty.

- Me yritämme viestittää jäitä hattuun -ajatusta. Pelit on media siinä missä elokuvat, kirjat ja nettikin. Että käytössä on oltava kohtuullinen ja että kaikki sisällot eivät todellakaan sovi kaikille, elokuvatarkastaja Hanna Happo Valtion elokuvatarkastamosta sanoo.

Lopullisesti ikärajoja vahtivat kodeissa vanhemmat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat