Näin kerrot miehelle, ettet saanut orgasmia

Näin kerrot kumppanillesi, että tällä kertaa jäit paitsi hekuman huipusta.

Indianan yliopistossa tehty kysely paljastaa karun totuuden: miehet luulevat naisten saavan enemmän orgasmeja kuin he tosiasiassa saavat. Yliopistossa tehdyn kyselyn mukaan 84 prosenttia miehistä luuli kumppaninsa saaneen orgasmin viime yhdynnässä, kun naisista vain 64 prosenttia myönsi päässeensä hekuman huipulle.

Ehkäpä naisten olisikin hyvä avata vihdoin suunsa sängyssä. Orgasmin saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys, joten asiaa ei ole syytä häpeillä.

Näin kerrot miehelle, ettet saanut:

– Älä pelkää loukkaavasi miehen tunteita. Fiksu mies tietää, että nainen ei ole mikään orgasmikone, joka toimii kuin nappia painamalla. Vaikka kaikki olisi teknisesti kunnossa, orgasmi voi jäädä tulematta lukuisista eri syistä: voit olla stressaantunut, väsynyt tai ajatuksesi harhailevat muualla.

– Ole kuitenkin varovainen sanoissasi. Vältä vierittämästä syytä miehen kontoille. Aloita keskustelu varovaisesti sanomalla, että sinua jännittää jutella aiheesta, mutta sinusta on pakko avata suusi. Voit ehdottaa miehellesi, että teette kikkoja, jotka tekisivät nautinnostanne entistä intensiivisempää ja ihanampaa.

– Edetäksesi kohti parempaa seksielämää, kehu miestäsi aina kun hän tekee asioita, joista pidät. Keskity siis positiiviseen, älä negatiiviseen. Kukaan ei halua kuulla jatkuvasti sängyssä: älä tee noin.

– Monet naiset haluavat miellyttää miestä oman nautintonsa kustannuksella. Lopeta miellyttäminen ja älä ole turhaan ujo. Monet miehet innostuvat entisestään, jos pyydät seksivälineitä sänkyyn. Miehesi ja seksilelujen avustuksella nautinnostasi tulee täydellinen.

MTV3/Helmi

Osittainen lähde: cosmopolitan.com

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat