Näin kannattaa varautua eurokriisiin

Miten tavallisen suomalaisen kannattaa varautua eurokriisiin? Tätä pohti pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri MTV3:n Huomenta Suomessa.

Vaikka eurokriisi onkin pitänyt asuntolainojen korot alhaalla, kannattaa lainan otossa olla maltillinen.

- Asuntolaina pitää aina sovittaa oman maksukyvyn mukaan. Jos esimerkiksi tuleekin työttömyyttä, niin miten pystyy maksamaan lainan pois. Ei myöskään ole tavatonta, että korot nousisivat. Korkotason kehitystä on vaikea ennustaa, Lounasmeri muistuttaa.

Alhainen korkotaso näkyy siinä, että pankit ovat kasvattaneet marginaalikorkoja eli sitä siivua, jonka pankki ottaa lainasta.

- Varmasti pankit ovat myös varovaisia sen suhteen, minkälaisia lainoja annetaan, Lounasmeri sanoo.

Lounasmeren mukaan tulevaisuuteen on paras varautua säästämällä. Maltillinen sijoittaminenkin on hyvä vaihtoehto.

- Kun on epävarmuutta, hajauttaminen on sijoittamisessa järkevintä, Lounasmeri opastaa.

Hajauttaminen tarkoittaa sijoittamista eri omaisuuslajeihin, kuten esimerkiksi kiinteistöihin, osakkeisiin tai vaikkapa metsään.

- Mutta pitää muistaa, että käteinen on kuningas. Ja käteisellä tarkoitetaan nimenomaan pankeissa olevaa rahaa. Suomessa on erittäin hyvä tilanne, ja talletussuoja suojaa rahoja 100 000 asti.

Vaikka tulevaisuus näyttääkin välillä epävarmalta, ei Lounasmeren mukaan elämää tarvitse pysäyttää.

- Jos kaikki lakkaavat kuluttamasta, olemme vaikeuksissa.

(MTV3)

Katso Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren haastattelu: (Huomenta Suomi 11.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat