Näin jatkui hullu ostoryysis: "Saankohan mä turpaani?"

Tunteet kuumenivat kännykkäjonossa 3:40

Hämeenlinnassa kauppakeskus Goodmanin avajaistarjoukset aiheuttivat eilen niin huiman ryntäyksen, että jopa kauppakeskuksen ovia meni rikki ihmisten tunkiessa sisälle.

Hullua ryntäystä ostoskeskukseen ihmeteltiin myös MTV Uutisten videolla.

Ostohulluus iski Hämeenlinnassa 1:07

Kaaos ei kuitenkaan loppunut videolla nähtyyn, vaan jatkui vielä kauppakeskuksen sisällä puhelinmyymälän edessä. Euron älylaitetta himoavia asiakkaita jouduttiin lopulta patistamaan pois paikalta niin vartijoiden kuin poliisinkin toimesta.

Illasta asti odottaneita jäi ilman puhelinta

Edes pitkä jonottaminenkaan ei taannut puhelinta.

MTV Uutisten haastattelema Toni oli ollut jonottamassa kauppakeskuksen edessä jo avajaisia edeltävänä iltana kahdeksan aikaan.

– Illasta asti on oltu täällä koko yö ja hereillä on pysytty, Toni kertoi hetki ennen kauppakeskuksen ovien aukeamista.

– Kovaa juostaan, hän totesi taktiikastaan halpojen puhelimien saamiseksi.

Nuorukaista ei kuitenkaan näkynyt MTV Uutisten kuvaamassa joukossa, joka sai lopulta jonotusnumerot kauppaan.

Onnekkaiden joukosta löytyi sen sijaan nuori mies, joka oli saapunut kauppakeskukselle vasta aamuseitsemältä.

Kun nuorukaiselta tiedusteltiin, miksei tämä ollut jonottamassa jo edellisenä iltana, oli vastaus selvä:

– Kato nopeat pärjää. Se on taitolaji.

Ensimmäisenä kännykkänsä sai puolestaan puoli seitsemältä jonottamaan tullut Satu Koskinen. Koskinen tiedosti monien jonottajien harmistuksen myymälästä poistuessaan.

– Saankohan mä turpaani tän laitteen kanssa, tyttö tiedusteli ulos kävellessään.

Lue myös:

    Uusimmat