Näin Iholla-sarjaa tehtiin – katso kohtaukset, joita ei ollut tarkoitus näyttää!

Iholla-sarjan 33. jaksossa maanantaina 11.3. kello 22 nähdään, kuinka Iholla-sarjaa tehtiin. Sarjan Making of -jaksossa kurkistetaan sarjan mainoskuvausten kulissien taakse ja nähdään pätkiä, joita Iholla-naiset eivät toivoneet näytettävän suurelle yleisölle.

AVAlla kurkistetaan maanantaina 11.3. klo 22 viiden omaa elämäänsä kuvanneen suomalaisnaisen tähdittämän Iholla-sarjan tuotantokoneistoon, kuullaan tunteista, joita sarjaan osallistuminen naisissa herätti ja nähdään pätkiä, joita ei ollut tarkoitus näyttää sarjan virallisissa jaksoissa.

– Hei kamera! Alan olla sinut kanssasi. Tiedätkö mistä sen tietää? Siitä, etten stressaa siitä, että olisin juuri tullut suihkusta, tai onko minulla meikkiä tai ovatko hiukseni hyvin tai näkyvätkö nämä arpeni, Johanna kertoo jaksossa.

Iholla-naiset ovat puoli vuotta kestäneen kuvaamisprosessin aikana käyneet kameralle paljon keskusteluja, jotka eivät sopineet sarjan luonteeseen. Muun muassa Sanni on hermostunut kameran läsnäoloon silloin tällöin.

– Juuri tällaisina päivinä tämä ottaa niin päähän tämä kamera. En ole tehnyt mitään muuta kuin nukkunut, syönyt ja nyt on päivän huippukohta kun pesen hampaita. On niin kuin tosi mukava kuvata. Tietää, että niin moni ihminen voi samaistua tähän, Sanni toteaa jaksossa sarkastisesti.

Tykkää Iholla-sarjasta Facebookissa!

IHOLLA nähdään AVA-kanavalla maanantaista torstaihin klo 22.

Sarjan viimeinen jakso nähdään 14.3.


AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: AVA

Lue myös:

    Uusimmat