Mainos

Näin HTC aikoo haastaa Nokian ensi vuonna

Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on kertonut ensi vuotta koskevista suunnitelmistaan. Yhtiö on nyt päättänyt hypätä voimallisesti mukaan kilpailuun edullisten puhelimien kategoriassa. Näin HTC astuu Nokian vahvasti hallitsemalle reviirille.

HTC ilmoittaa, että yhtiön kiinnostus panostaa kehittyville markkinoille tulee ensi vuonna olemaan yhtä merkittävää kuin toiminta Yhdysvaltain ja Euroopan kaltaisilla kehittyneillä markkinoilla.

Toimitusjohtaja Peter Chou toteaa, että HTC ei kuitenkaan aio luopua "korkealuokkaisesta brandistaan", vaikka yhtiö alkaa valmistaa myös halpapuhelimia.

HTC aikoo lisäksi esitellä uuden tablet-tietokoneen ensi vuonna.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että HTC aikoo olla "avomielinen" patenttien hankkimisessa. Yhtiöllä on käynnissä patenttikamppailuita Applen kanssa.

HTC on maailman neljänneksi suurin matkapuhelinvalmistaja. Yhtiö on keskittynyt erityisesti Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimivien laitteiden kehittämiseen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.