Näin euroehdokkaat vastasivat Venäjä-kysymyksiin – testaa MTV:n vaalikonetta

MTV:n vaalikoneeseen vastanneiden ehdokkaiden mielipiteet Suomen Venäjä-suhteiden hoidon osalta jakautuvat oletetusti. Hiukan vahvemman kannatuksen saa niin sanottu Venäjä-myönteinen linja.

Esimerkiksi väitteen ”Suomen pitäisi hoitaa Venäjä-suhteensa mieluummin Venäjän kanssa kuin EU:n kautta” kohdalla kannatus kallistuu itsenäisen Venäjä-suhteiden hoidon kannalle. Ankarien talouspakotteiden säätäminen Venäjälle Ukrainan kriisin vuoksi ei niin ikään saa laajaa kannatusta.

Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -ohjelman johtajan Juha Jokelan mukaan vastauksissa näkyy kaksi toisilleen vastakkaista päämäärää.

- Yhtäältä korostetaan yhteistä EU-politiikkaa ja sen tärkeyttä Suomelle. Että on tällainen yhteinen ymmärrys Euroopan unionissa siitä, että miten Venäjä-suhteita hoidetaan, mutta samalla kuitenkin halutaan pitää kiinni siitä kansallisesta tavasta hoitaa suhteita.

Puolueilla selkeät näkemyserot

Suurista puolueista ”Venäjä-mielisimmät” vastaukset ovat johdonmukaisesti perussuomalaisilla ehdokkailla. Kokoomuslaiset taas ovat vertaillussa kolmessa Venäjä-aiheisessa kysymyksessä eniten EU:n linjan kannalla.

Jokelan mukaan puolueiden periaatteelliset erot näkyvät hyvin esimerkiksi talouspakotteista kysyttäessä.

- Tässä näkyy se, että esimerkiksi kokoomus on hyvin sitoutunut yhdessä EU:ssa sovittuun linjaan, jonka mukaan näihin niin sanottuihin kolmannen asteen pakotteisiin voidaan mennä, jos tilanne entisestään kriisiytyy ja pahenee. Ja sitten toisaalta perussuomalaiset vastustavat hyvin jyrkästi tiukempiin talouspakotteisiin menemistä. Siinä varmasti korostuu tämä puolueen kansallismielinen agenda ja ulkopoliittisen määräysvallan Helsingissä pitämisen agenda, Jokela sanoo.

Kaikkia puolueita vertailtaessa tiukinta linjaa itsenäisestä Venäjä-suhteiden hoidosta vetävät Itsenäisyyspuolue, SKP ja Muutos 2011 -puolue. EU:n kautta Venäjä-suhteita haluaisivat hoitaa eniten RKP, vihreät ja kokoomus.

Vähiten talouspakotteita Venäjälle haluavat säätää Suomen Työväenpuolueen, Itsenäisyyspuolueen ja SKP:n edustajat. Ankarien talouspakotteiden kannalla ovat eniten vihreät, RKP ja kokoomus.

EU:n yhtenäiselle puolustuspolitiikkalle kohtalainen kannatus

EU:n yhtenäinen sitova puolustuspolitiikka saa eurovaaliehdokkailta kohtalaisen kannatuksen. Keskimäärin vastaukset sijoittuvat janalla kohtaa 37, kun luku nolla vastaa käsitettä ”täysin eri mieltä” ja 100 ”täysin samaa mieltä”.

- Jos tämä kysymys todella on tarkoitettu niin, että se tarkoittaa yhteiseen puolustukseen siirtymistä niin että EU:sta tulisi puolustusliitto, niin siinä se on ihan merkittävä tulos. Eli EU:n yhteinen puolustus saa kuitenkin ihan kohtalaisen kannatuksen, Jokela sanoo.

Eniten EU:n yhteistä puolustuspolitiikkaa kannattavat kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n edustajat. Vähiten kannatusta yhteinen puolustuspolitiikka saa Suomen Työväenpuolueen, Itsenäisyyspuolueen ja SKP:n kannattajilta.

Lue myös:

    Uusimmat