Näin Ebola-riskiin reagoitiin tänään Helsinki-Vantaalla – suojautumistarvikkeet valmiina

Terveysviranomaiset saivat tänään päivällä tiedon, että Helsinki-Vantaalle matkaavassa matkustajakoneessa oli sairastuneita henkilöitä, ja että oli syytä huomioida myös Ebolan mahdollisuus.

–  Helsinki-Vantaalla varauduttiin tähän tilanteeseen asianmukaisesti. Lennonjohdosta oli tiedotettu eteenpäin koneesta tullut tieto, että siellä on sairastuneita henkilöitä, tartuntatautilääkäri Otto Helve Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.

Tiedon tultua Vantaan terveysviranomaiset, THL ja HUS aloittivat yhteisesti riskinarvioinnin.

– Siinä vaiheessa, kun saatiin kaikki taustatiedot, niin osoittautui, että tämä epäily ei ollut ajankohtainen, eli että Ebola-epäilystä ei ollut kyse.  Sitä ennen Helsinki-Vantaalla toteutettiin varotoimet asianmukaisesti.

Jotta riskianalyysiin lähdetään, täytyy tiettyjen kriteerien täyttyä. Se tarkoittaa sitä, etteivät terveysviranomaiset ole jokaista oksentavaa tai kuumeilevaa matkustajaa vastassa.

– Tiettyjen perusasioiden tulee täyttyä, ennen kuin tällaista epäilyä lähdetään arvioimaan.

Hälve korostaa, että todennäköisyys sille, että Suomeen matkaisi Ebolaan sairastunut, on hyvin pieni.

– Toki se todennäköisyyys on nolla vasta sitten kun epidemia saadaan Länsi-Afrikassa loppumaan. Vaikka Suomeen saapuisikin Ebolaan sairastunut, on taudin eteenpäin leviäminen hyvin, hyvin epätodennäköistä.

Mikäli tänään Suomeen matkannut, huonovointinen henkilö olisi paljastunut Ebolaan sairastuneeksi, kentällä olisi ollut valmiina tarvikkeet suojautumista varten.

– Kyllä näin on, ja kyllä tähän oli varauduttu tänään Helsinki-Vantaallakin. 

Lue myös:

    Uusimmat