Näillä alueilla tutkanpaljastimia jää eniten poliisin haaviin

Poliisi on napannut tämän vuoden aikana kiinni lähes 200 autoilijaa, joilla on ollut käytössä tutkanpaljastin.

Tutkanpaljastimen käyttö on Suomessa kiellettyä, ja sen käytöstä saa päiväsakkoja.

Liikkuvan poliisin tiedottaja, ylikonstaapeli Teemu Äikäs kertoi, että poliisin haaviin on jäänyt tänä vuonna noin 180 tutkanpaljastinta. Eniten paljastimia on löydetty Oulun ja Lapin poliisilaitosten alueilla.

Oulun poliisilaitoksen alueella 22 kuljettajaa on kärähtänyt tutkanpaljastimesta, ja Lapissa on jäänyt kiinni 20 kuljettajaa.

Tutkanpaljastimia löytyy enemmän Itä- kuin Länsi-Suomesta, Äikäs kertoo. Oulussa puolestaan on hänen mukaansa hyvin kehittynyt valvonta, jonka avulla tutkanpaljastimia on löytynyt.

Suurimman osan tutkanpaljastimista ovat löytäneet liikkuvan poliisin partiot. Äikäksen mukaan liikkuvan poliisin partiot ovat käräyttäneet tämän vuoden aikana 160 tutkanpaljastinta.

Poliisilla on käytössään laitteita, joilla tutkanpaljastimia voi havaita. Suurin osa käyttäjistä jää Äikäksen mukaan kuitenkin kiinni muulla tavoin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat