Näihin ammatteihin sisältyy riski kuolla ennenaikaisesti

Tarjoilijat ja siivoojat kuolevat tuoreen Kuntoutussäätiön tutkimuksen mukaan varhemmin kuin muiden ammattien edustajat.

Työikäisiä miehiä kuolee kaksinkertainen määrä verrattuna naisiin.

Sekä miehet että naiset kuolevat aiemmin ammateissa, joihin sisältyy vuoro-, pätkä- ja rutiinityötä, alhainen koulutus ja korkea työttömyysprosentti.

Näihin puuttumalla voidaan ehkäistä työkyvyttömyyttä ja jopa ennenaikaista kuolleisuutta, arvioi Kuntoutussäätiön erikoistutkija Tiina Pensola.

– Työterveyshuollon ja työpaikan yhteistoimintaa pitäisi lisätä, ja myös kuntoutustoimenpiteitä ja mielellään siellä työssä tapahtuvia. Myös varhaista puuttumista tarvitaan, Pensola sanoo.

Hänen mielestään ihmisten terveyttä voi parantaa työpaikan kautta, vaikkei hoitoa tai kuntoutusta tarvitseva vaiva välttämättä liittyisikään suoraan työhön.

– Työpaikan kautta työntekijän terveyttä ja toimintakykyä voidaan parantaa. Se olisi koko yhteiskunnan etu, Pensola toteaa.

Kuolleisuustutkimuksella selvitellään riskejä, jotka liittyvät työhön ja sosiaalisesti määräytyneisiin elintapoihin.

Parhaassa työiässä, eli 25-64-vuotiaina, kuolee Suomessa vuosittain 10 000 ihmistä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat