Naantalin traaginen tulipalo syttyi todennäköisesti saunaan unohdetusta kynttilästä

Vuosi sitten lokakuussa Naantalissa sattuneen rajun tulipalon syy on todennäköisesti huolimattomuus tulen kanssa. Omakotitalossa syttynyt palo vaati viiden nuoren hengen. Menehtyneistä neljä oli poikia ja yksi tyttö. Lisäksi yhdeksän loukkaantui.

Tulipalo syttyi saunatiloissa etäällä oleskelutiloista, mikä mahdollisti palon kehittymisen voimakkaaksi ennen sen havaitsemista.

Todennäköisimmin yksi nuorista kävi noin kello 21–22 saunatiloissa etsimässä imuria asuintiloissa rikkoutuneen juomalasin siivoukseen. Koska saunatiloissa ei ollut toimivaa valaisinta, kävijä valaisi tilan kynttilällä. Kynttilä unohtui saunajakkaralle ja sytytti palon, arvioidaan Onnettomuustutkintakeskuksen tänään julkaisemassa selvityksessä todetaan.

Omakotitalon sauna ei ollut onnettomuushetkellä saunakäytössä vaan varastona. Syttymishetkellä saunassa oli muun muassa patja, tietokoneen näyttö, vaatteita, liinavaatteita, papereita, kirjoja ja muuta kodin taloustavaraa pahvilaatikoissa.

Syttymisalueelta otetuista palonäytteistä löydettiin laboratorioanalyyseissä parafiiniä porrasjakkarasta ja alalauteelta.

Tuli levisi eteisestä ja tukki ainoan poistumistien

Talossa kävi illan aikana lähes kaksikymmentä 15-19-vuotiasta nuorta. Osa nuorista vietti iltaa talon varsinaisissa asuintiloissa ja osa entiseen autotalliin rakennetussa askartelutilassa.

Kello 23.39 askartelutilassa oleilleet neljä poikaa huomasivat tulen kajoa raollaan olleesta ovesta. Yksi heistä avasi ovea lisää, jolloin jo voimakkaaksi kehittynyt palo tunkeutui huoneeseen. Ovea ei pystytty enää sulkemaan.

Yksi autotallissa oleilleista nuorista pakeni entisen autotallin ja varsinaisten asuintilojen välisen puolilämpimän tilan kautta ulos. Hän sai vakavia vammoja. Kaksi muuta nuorta pääsi poistumaan katon rajassa olevien pikkuikkunoiden kautta. Neljäs nuorista ei pystynyt pelastautumaan.

Vain minuuttia myöhemmin asuintiloissa havaittiin mustaa savua, jota tunkeutui talon sisään katon rajasta, eteisen suunnasta.

Nuoret menivät katsomaan eteiseen ja avasivat kuuman ulko-oven. Mustaa savua alkoi tulla runsaasti oven kautta sisään. Toista uloskäyntiä ei ollut, joten nuoret pyrkivät rikkomaan olohuoneen ikkunan mopokypärällä, tuoleilla ja kyynärpäillä.

Kun ikkuna saatiin rikki, kuusi nuorta pääsi pakenemaan. Sankka savu ja ikkunan reunoille jääneet terävät lasit vaikeuttivat pelastautumista.

Kolme nuorta jäi makuuhuoneeseen, jonka kautta he pyrkivät poistumaan. He eivät ilmeisesti savun vuoksi löytäneet ikkunaa. Yksi toisessa makuuhuoneessa nukkunut nuori löytyi menehtyneenä huoneensa oven ulkopuolelta.

Hätäkeskus sai tulipalosta useita hätäilmoituksia. Niistä kaksi soitettiin rakennuksen sisältä.

Sisään jääneet uhrit olivat oikeuslääkärin lausunnon mukaan menehtyneet jo ennen yksiköiden saapumista paikalle.

Palo oli vaarassa levitä naapuritaloihin

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Ahtikivi totesi heti tapahtumien jälkeen, että palo oli vaarassa levitä myös viereisiin rakennuksiin.

- Palo oli alkuvaiheessa äärettömän raju. Talo oli kauttaaltaan tulessa, kun saavuimme kohteeseen. Palon leviämisen vaara oli ilmeinen, sillä naapuritalot sijaitsivat hyvinkin lähellä, alle kymmenen metrin päässä, kuvaili Ahtikivi vuosi sitten lokakuussa.

- Ensimmäinen yksikkö oli paikalla alle kuudessa minuutissa. Palo on todennäköisesti räjähtänyt käsiin tämän kuuden minuutin aikana, arvioi Ahtikivi.

Lue myös:

Katso Jouko Vähä-Koskelan juttu Naantalista

Lue myös:

    Uusimmat