Naamiomiehet hyökkäsivät poliisin kimppuun Helsingissä

Helsingin poliisi on pidättänyt muutamia henkilöitä poliisiauton kaatoyrityksestä. Heistä yhden epäillään myös pahoinpidelleen sivullisen.

Yleistä järjestystä valvonut poliisipartio oli saapumassa Kannelmäen ostoskeskuksen pihalle viime yönä kahden aikaan, kun kymmenkunta naamioitunutta miestä ympäröi poliisien auton ja yritti kaataa sen. Osalla miehistä oli kasvoillaan Scream-kauhuelokuvista tutut pääkallonaamiot, osa oli naamioitunut huivein. Myös miesten vaatteissa oli pääkallosymboleita.

Poliisin mukaan on viitteitä siitä, että auton kaatoa oli jollain lailla suunniteltu etukäteen.

- Poliisit eivät ehtineet edes ulos autosta, kun miehet jo tulivat kaatamaan sitä, kertoi päivystävä komisario Tom Packalen.

Poliisipartiot liikkuvat hänen mukaansa iltaisin ja öisin juuri esimerkiksi ostoskeskuksissa. Poliisit pääsivät pois autosta sumuttamalla pippurikaasua miesjoukkoon, jolloin myös kaatoyritys epäonnistui. Ulos päästyään poliisit kutsuivat paikalle apuvoimia, ja lopulta tilannetta oli selvittämässä useita poliisipartioita. Kukaan poliiseista tai kaatoyrityksessä mukana olleista ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Osa naamiomiehistä pääsi pakenemaan paikalta. Poliisien ollessa paikalla heidän luokseen tuli sivullinen mies, joka sanoi yhden naamiomiehen pahoinpidelleen häntä. Miehen vammat eivät poliisin mukaan olleet kuitenkaan vakavia.

Pahoinpitely sattui samoihin aikoihin ja samassa paikassa. Pidätettyjen tarkkaa lukumäärää komisario Tom Packalen ei kertonut, koska asian tutkinta oli kesken ja tekijöiksi epäiltyjä vapaalla jalalla. Poliisiauton kaatamisesta kiinni otetut ovat syntyneet 1980-luvulla, ja he ovat kaikki helsinkiläisiä.

Tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena

Poliisin mukaan Kannelmäen ostoskeskus ei ole niitä paikkoja, joiden ympäristössä yleensä parveilee nuorisoa. Muutenkin tapausta pidetään erittäin poikkeuksellisena.

Rikospoliisi tutkii asiaa virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Lain mukaan tuomio virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Lievemmästä muodosta, virkamiehen vastustamisesta, voi selvitä sakoilla tai enintään kahden vuoden vankeudella.

Packalen muistutti myös, että julkisella paikalla naamioituminen on kielletty.

Kannelmäen ostoskeskus nousi julkisuuteen vuoden 2001 alussa, kun tulipalo tuhosi sen pahoin uudenvuodenpäivänä. Palo todettiin tahallaan sytytetyksi, mutta poliisi ei saanut kiinni tekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat