"Myyrmannissa kuului lasten itkua ja kirkunaa"

Kolmannen kerroksen eläinkaupassa ostoskeskus Myyrmannissa oli perjantai-iltana ostoksilla 25-vuotias Riikka, kun räjähdys vavisutti koko rakennusta. -Silloin iski paniikki, mitä oli tapahtunut. Eläinkaupan omistajat neuvoivat minulle tien takakautta ulos, nainen muisteli järkyttyneenä STT:n haastattelussa.

Räjähdyksen jälkeen Riikka sanoo kuulleensa lasten kirkuvan ja itkevän. Riikka itse lähti onnettomuuspaikalta hetkeksi rauhoittumaan lähellä asuvan äitinsä luo. Myöhemmin hän poistui ostoskeskuksesta poikaystävänsä kanssa.

Turman sattuessa Ritva Mettälä miehineen oli ruokaostoksilla Citymarketissa, kun räjähdys sattui vain noin kymmenen metrin päässä. -Kuului hirveä räjähdys, syntyi kova paineaalto ja paljon pölyä. Tulipaloa en nähnyt. Hän lähti muiden asiakkaiden mukana kävelemään kaupan takaosaan.

Mettälän mukaan ihmiset kaupassa pysyivät melko rauhallisina. Lopulta asiakkaat pääsivät ulos pääovista, minkä jälkeen poliisi kehotti heitä poistumaan paikalta.

Räjähdys tuntui lähitaloissakin

Myyrmanni räjähdys

Räjähdys vavisutti myös lähiseudun rakennuksia. Aivan ostoskeskuksen lähellä asuva nuori äiti Niina Lehtinen kuuli voimakkaan räjähdyksen ja peilin helähdyksen. Television aukaistuaan hänelle vihdoin selvisi, mistä oli kyse.

-Viisivuotias Niko-poikani kyseli heti, onko naapurin Roosa kunnossa. Puhelinrallin jälkeen selvisi, että kaikki oli kunnossa, äiti muisteli.

Niilo Kotilainen puolestaan oli kotonaan sadan metrin päässä kauppakeskuksesta, kun hän kuuli voimakkaan "tömähdyksen" ja tunsi lattian tärähtävän jalkojensa alla. Aluksi hän epäili kolaria kadulla, mutta aavisti pian, että kyse oli isommasta onnettomuudesta. Kotilainen lähti paikan päälle ja näki, kuinka useita ambulansseja ajoi Myyrmannin pihalta pois.

-Loukkaantuneita näytti olevan todella runsaasti, Kotilainen kertoi STT:lle. Mitään jälkiä räjähdyksestä tai tulipalosta Kotilainen ei nähnyt eikä räjähdys myöskään aiheuttanut vaurioita Kotilaisen kotitalolle.

(MTV3-STT)

.

.

.

Lue myös:

    Uusimmat