Myyrmannin uhreilta kiitosta pelastustöille

Myyrmannin uhrit ovat enimmäkseen tyytyväisiä pelastustöihin.

Kauppakeskus Myyrmannin räjähdyksen uhrien enemmistö on sitä mieltä, että pelastus- ja lääkintätoimet heti iskun jälkeen sujuivat enimmäkseen hyvin. Osa tosin koki, että avun saaminen kesti ensi alkuun liian kauan, joidenkin kohdalla toista tuntia.

Tiedot käyvät ilmi keskusrikospoliisin esitutkintapöytäkirjoista, joihin on kirjattu onnettomuudessa loukkaantuneiden vastaukset sisäministeriön tutkijalautakunnan kysymyksiin. Sisäministeriö asetti lautakunnan heti räjähdyksen jälkeen selvittämään pelastustöiden onnistumisen.

Arvostelua kirvoitti joissakin Myyrmannin uhreissa myös se, että osa loukkaantuneista joutui odottamaan apua viileässä ulkoilmassa ilman vilttejä tai huopia. Suurin osa kuitenkin kiittelee toiminnan nopeutta ja tehokkuutta.
Viranomaisten mukaan avun saantia viivytti osaltaan se, että alkuun epäiltiin kaasuräjähdystä. Siksi poliisin erikoismiehet joutuivat koirien avulla varmistamaan, että räjähdysvaara oli ohi ennen kuin kauppakeskukseen voitiin mennä sisään. Toisaalta jo tuhojen ja evakuointioperaation massiivisuus yhdistettynä haulivammojen vaikeaan laatuun venytti pelastuskoneiston kestokyvyn äärirajoille. Pelastustöitä hankaloitti myös gsm-verkon tukkeutuminen.

Tutkijalautakunnassa on mukana useiden eri viranomaisten edustajia. Mielipiteen kysyminen kaikilta Myyrmannissa loukkaantuneilta on osa selvitystä. Lautakunnan raportti valmistunee tämän kuun lopuilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat