Myyrmannin suurturma vauhditti viranomaisverkon käyttöönottoa

Myyrmannin vuosi sitten sattunut suurturma on vauhdittanut viranomaisverkon käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla. Operatiiviseen koekäyttöön verkko otetaan pääkaupunkiseudulla joulukuussa.

Viranomaisverkon käyttöönotto pääkaupunkiseudulla vauhdittui vuosi sitten tapahtuneen Myyrmannin räjähdyksen jälkeen. Pelastustoimi ottaa Virven operatiiviseen koekäyttöön koko pääkaupunkiseudulla jo joulukuun alussa.

- Käyttöönottoa valmistellaan kovaa vauhtia, kertoo viranomaisradioverkkohankkeen projektinjohtaja Janne Koivukoski.

Vantaan Myyrmannin pelastustöitä tutkinut sisäministeriön työryhmä suositteli maaliskuussa valmistuneessa raportissaan, että Virven käyttöönottoa pitäisi vauhdittaa niin taloudellisesti kuin teknisestikin. Koivukosken mukaan Myyrmannin tragedia on vaikuttanut verkon käyttöönoton aikatauluihin.

- Kyllä se on varmasti aikaistanut niitä päätöksiä, jotka muuten olisi tehty joko puoli vuotta tai vuotta myöhemmin.

Virve parantaa tiedonkulkua

Muualla maassa teknisesti ylivertainen uusi viranomaisverkko on ollut jo käytössä.

-Alunperinkin oli suunniteltu, että Virve tulee viimeisenä pääkaupunkiseudulle, Koivukoski kommentoi.

Pääkaupunkiseudulla Virveä käytetään ensi alkuun vanhan järjestelmän ohessa. Kun Virve on toiminnassa ja 1970-1980-lukujen VHF-järjestelmistä luovutaan, ei viranomaisten tiedonkulussa mikään ole enää niin kuin ennen. Uusi viranomaisverkko on suljettu vain viranomaisten käyttöön. Digitaalisessa verkossa voi liikkua enemmän viestiliikennettä kuin vanhoissa analogisissa. Verkko ei voi myöskään ruuhkautua suunnitelluilla käyttäjämäärillä.

-Vanhassa järjestelmässä on rajoitettu kapasiteetti ja yhteistoimintamahdollisuudet ovat todella huonoja. Vanhoihin verkkoihin ei enää meinaa saada osia eikä radioitakaan, Koivukoski kuvailee verkkojen eroja.

Sisäministeriön Myyrmanni-raportin mukaan pelastustoimet olivat lähinnä julkisen gsm-verkon varassa, joten tiedonkulku oli hidasta ja riittämätöntä. Räjähdystä luultiin pitkään kaasun aiheuttamaksi, vaikka osa ensimmäisinä paikalla olleista pelastusviranomaisista epäili heti räjähdyksen syyksi pommia. Koska tieto ei kulkeutunut paikalle myöhemmin tulleille viranomaisille, raportissa suositeltiin Virve-järjestelmän käyttöönottoa pikimmiten.

Lisäbudjetilla lisäkäyttäjiä

Hallitus päätti keskiviikkona kuluvan vuoden toisesta lisäbudjetista. Lisäbudjetissa myönnettiin 35 miljoonan euron suuruinen määräraha Virve-hankkeen kehittämiseen.

- Verkko on tarkoitus optimoida vastaamaan käyttäjien tarpeita seuraavan kahden vuoden aikana. Viranomaisverkon hallinnoinnin siirtyessä ensi vuoden alusta sisäministeriöltä liikenne- ja viestintäministeriölle määräraha on tarkoitus käyttää muun muassa verkon investointeihin, avustuksiin operoinnista vastaavalle yhtiölle sekä valtionavun maksamiseen kunnille päätelaitteiden hankintaan.

Päätelaitemäärää on tarkoitus lisätä 20 000:sta 50000:een.

Ei muistotilaisuutta


Vantaalaisessa kauppakeskus Myyrmannissa ei järjestetä muistotilaisuutta, sillä kauppiaat ovat yhdessä päättäneet, ettei kipeitä haavoja revitä auki.

Räjähdyksessä kuoli kuusi sivullista ja haulipommia kantanut mies. Räjäyttäjän motiivi on jäänyt arvoitukseksi, vaikka poliisin tekniset tutkimukset pommi-iskun jälkeen ovat olleet Suomen rikoshistorian laajimmat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat