Myyrmanni avataan ylihuomenna

Vantaalainen Myyrmannin kauppakeskus aukeaa ylihuomenna kello yhdeksältä täysin korjattuna. Kauppakeskuksen johtajan Antti Uskin mukaan jopa viimeinenkin liukuporras on korjattu.

Pelkästään korjausten kustannuksiksi tuli yli 1,5 miljoonaa euroa, ja kustannukset voivat nousta liki kahteen miljoonaan euroon. Tarkka summa ei ole vielä tiedossa.

Kauppiaatkin ovat kärsineet kovia taloudellisia tappioita, sillä liikkeet ovat olleet lähes kolme viikkoa suljettuina. Ainoastaan toimistotiloja sekä muutama liike, joihin mennään suoraan ulkopuolelta, on avannut ovensa jo vähän aikaa sitten.

Kauppakeskus ei peri liikkeiltä vuokraa ajalta, jolloin keskus on ollut suljettuna. Myyrmannin liikkeet ovat päässeet täydentämään varastojaan jo viime viikon torstaista lähtien.

Kauppakeskuksen liikkeissä on yli tuhat työntekijää, jotka pääsevät palaamaan normaaliin työhönsä. Kauppakeskuksen yrittäjät ovat myös pitäneet kokouksen, jossa he pohtivat tapahtunutta tragediaa sekä yhteisiä linjoja tulevalle markkinoinnille.

Lokakuun 11. päivän pommiräjähdyksen jälkeen kauppakeskuksen pihalle on virrannut surunvalitteluja, kynttilöitä ja kukkia. Uski kertoo, että mahdolliset tulevat surunvalittelut ohjataan edelleenkin paalutorille keskuksen eteen. Kauppakeskuksen sisätiloihin ei kukkamerta toivota.

-Kauppakeskus on kauppakeskus, ja meidän on tarkoitus jatkaa elämää. Ensimmäisenä päivänä kauppakeskukseen odotetaan asiakkaita kuten ennenkin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat