Myyntivoitot kasvattivat Soneran tulosta

Soneran tulos kasvoi edellisvuotisesta merkittävien myynti- ja muiden voittojen ansiosta. Yhtiön toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander puolusti tulosinfossa voimakkaasti mm. yhtiön panostusta umts-markkinoille.

Soneran voitto ennen satunnaiseriä ja veroja oli 1, 86 miljardia euroa. Vuonna 1999 voitto oli 497 miljoonaa euroa. Viime vuoden lukuihin sisältyy myyntivoittoja ja -tappioita sekä vastaavia eriä yhteensä 1,55 miljardia euroa. Liikevaihto kasvoi 11 % edellisvuotisesta ja oli noin 2 miljardia euroa.

Kotimaan matkaviestinnän vuosi oli erittäin hyvä. Markkinaosuus vahvistui ja asiakasvaihtuvuus pieneni edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevaihto kasvoi 15 % ja GSM-liittymien määrä 18 %. Kotimaan matkaviestinnän kannattavuus säilyi edellisvuoden hyvällä tasolla.

Päättyneen vuoden aikana Sonera hankki strategiset osuudet neljästä UMTS-lisenssistä Suomen ulkopuolella. Mediaviestinnän ja uusien palvelujen tulosta heikensivät noin 240 milj. euron lisäpanostukset edelliseen vuoteen verrattuna.

Liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi 45 %. SmartTrustin liiketoimintaa laajennettiin kahdella merkittävällä yritysostolla. - Kiinteän verkon liiketoimintojen kannattavuus parani edellisestä vuodesta. Osakekohtainen nettotulos nousi 2,05 euroon (0,51). Hallitus esittää jaettavaksi osinkoa 0,09 euroa/osake.

Myyntivoitot nostivat

Sonera taivaalla

Jos Soneran tuloksesta puhdistetaan myyntivoitot, yhtiön viime vuoden käyttökate oli 500 miljoonaa euroa eli hieman vaille 3 miljardia markkaa. Vuotta aiemmin vastaava summa oli hieman vaille 650 miljoonaa euroa eli runsaat 3,8 miljardia markkaa.

Markkinoilla yhtiön nyt julkistamia tietoja pidettiin melko myönteisinä, koska uusia ikäviä yllätyksiä ei tullut. Mukavana hyvänä uutisena pidettiin yhtiön antamaa arviota, että matkapuhelinportaaliyhtiö Zedin liikevaihto viisinkertaistuu tänä vuonna.

Relander: UMTS-panostus näkyy viiveellä

Kaj-Erik Relander

Soneran toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander rauhoitteli tulosinfossa sijoittajia UMTS-panostusten vuoksi. Hän muistuttaa, että viime vuonna tehdyt suuret investoinnit mm. UMTS-lupiin alkavat tuottaa tulosta vasta ajan mittaan. Hänen mukaansa esimerkiksi GSM-aikaan siirryttäessä tuloksia alkoi tulla alalla keskimäärin 8-9 vuoden kuluttua. Relander lisäsi, että niin Soneran johto kuin omistajat ovat sitoutuneet viemään hanketta eteenpäin. Uusia suuria sijoituksia ei kuitenkaan ole suunnitteilla, vaan nyt keskitytään tehtyjen eteenpäin vientiin.

Soneran osuus kolmannen sukupolven matkapuhelinhankkeista on 5-6 miljardia euroa eli noin 30-36 miljardia markkaa. Summa jakautuu vuosille 2000-2005. Sonera on mukana yhtenä yhtiönä mm. Saksan ja Espanjan UMTS-hankeissa. Kaikkiaan näihin hankkeisiin on laskettu menevän noin 30 miljardia euroa eli runsaat 178 miljardia markkaa vuosina 2000-2005.

Summa jakautuu kolmeen melko lailla yhtä suureen siivuun. Hieman päälle kolmannes summasta menee toimilupamaksuihin. Hieman kolmannesta pienemmät siivut kuluvat verkkojen rakentamiseen ja käyttökuluihin korkoineen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat