Myynti notkahti - samppanjan ostaminen nolottaa

Ei juhlia ilman samppanjaa.

Samppanjan myynti on kääntynyt tänä vuonna selvään laskuun useiden vuosien nousun jälkeen. Alkuvuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana myynti laski litramääräisesti reilut 13,1 prosenttia.

Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna ei ole laskevasta myyntikäyrästä yllättynyt. Samppanjan katsotaan edustavan varsin ylellistä elämää, joten taantuman pelko vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin.

- Kun kaikissa uutisissa puhutaan jatkuvasti taantuman syvenemisestä ja työttömyyden lisääntymisestä, ei monelle varmaan tule mieleen, että "korkataanpa nyt hyvä samppanjapullo ja juhlitaan", pohtii Vilkuna.

Ihmiset saattavat jopa ajatella, etteivät he yksinkertaisesti kehtaa ostaa samppanjaa.

- Se voi tuntua pröystäilyltä tai siltä, ettei ota toisten ahdinkoa huomioon. Kalliin juhlapullon ostaminen voi tuntua jonkun mielessä peräti syntiseltä, Vilkuna miettii.

"Ihmiset oppivat hemmottelemaan itseään"

Samppanjan ja kuohuviinin suosio on kasvanut ennen tätä vuotta tasaisesti koko 2000-luvun. Kun vielä kymmenisen vuotta sitten samppanjaa myytiin 80 000 litraa, päästiin viime vuonna jo reilusti yli 210 000 litran.

Suosiosta kertonee sekin, että kuohuviinejä tarjotaan ravintoloissa yhä enemmän ja esimerkiksi Helsinkiin on perustettu juuri uusi samppanjaan ja kuohuviiniin erikoistunut baari.

Vilkuna arvelee, että 2000-luvun hyvällä taloudellisella tilanteella on selvä vaikutus ylellisen juoman suosion kasvuun.

Kuva: futureimagebank.fi

- Ihmiset ovat katsoneet ansainneensa sen, että investoi itseensä muutaman kymmenen euron samppanjapullon verran silloin tällöin. Samppanja yhdistettiin aiemmin hyvin vahvasti hääpäiviin ja pyöreiden vuosien syntymäpäiviin, mutta ei ihan normaalin viikonlopun viettoon. 2000-luvulla ihmiset ovat kokeneet ehkä vahvemmin, että itseään voi hemmotella esimerkiksi töiden jälkeen poikkeamalla lasilliselle samppanjaa.

Kuuden litran pullo 800 eurolla

Suomesta saa varsin erihintaisia ja -tasoisia kuohujuomia. Maan kalleinta samppanjaa voi ostaa Alkon lippulaivamyymälästä Helsingistä. Se maksaa 582,20 euroa.

Normaalivalikoiman kallein samppanja 147,90 euroa. Tilausvalikoimasta löytyy isompia pullokokoja. Kuuden litran pullon saa noin 800 eurolla.

Vaikka kalleimpien samppanjoiden hinnat kuulostavat kovilta, löytyy niille myös ostajansa. Vilkuna kertoo, että Alkossa on jopa jonoja tiettyjen merkkien saapumispäivinä.

Katso Kati Hyttisen juttu (Kymmenen uutiset 24.4.2009)

Lue myös:

    Uusimmat