Miten mysteerikoneen reitti oikein paikannettiin?

Näin paikannettiin mysteerikoneen reitti 3:15

– Kaikki perustui pingien analysointiin, kertoo englantilaisen satelliittitietoliikenneyhtiö Inmarsatin vanhempi varapääjohtaja Christopher McLaughlin. Kyse on satelliittipuheluita välittävän viestintäsatelliitin lähettämistä signaaleista.

Satelliitti on pysyvällä paikallaan noin 35 000 kilometriä maapallon yläpuolella ja "näkee" sieltä liki kokonaisen pallonpuoliskon. Satelliitti lähettää kerran tunnissa asiakaspuhelimilleen signaalin, jonka merkitys on vain varmistaa, että "hei, olen olemassa, jos haluat soittaa". Kohdepuhelinlaite vastaa tähän automaattisella kaiulla.

– Työntekijämme ajattelivat, että jos malesialaiskone jatkoi matkaansa, noista pingeistä voisi päätellä, mihin suuntaan, kertoo Christopher McLaughlin.

Seurasi jättimäinen tiedonkeruu. Inmarsat kävi läpi valtavan määrän ping-tietoja, vertaili niitä muihin Malesian lentoyhtiön Boeing 777 -koneiden pingeihin, kävi läpi tietoja avaruusviranomaisten kanssa ja oli yhteydessä myös konevalmistaja Boeingiin. Kaiken tämän jälkeen mysteerikoneen reitiksi osoittautui suunta kohti Intian valtameren eteläosaa.

– Koneen kaikki muut viestintälaitteet olivat sammuksissa ja se lensi autopilotilla, Christopher McLaughlin sanoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat