Mysteeri Bosniassa: mihin lampi katosi?

Lampi katosi kraatteriin Bosniassa 1:00

Bosnialaisen Sanican kylän asukkaat heräsivät pari viikkoa sitten outoon näkyyn.

Kylän laidalla sijainnut lampi oli kadonnut, hävinnyt olemattomiin. Lammen paikalla oli vain syvä kraatteri. Lammen rannalla seisseen talon yksi nurkka on nyt vaarallisesti tyhjän päällä.

Vajotessaan maan uumeniin vesi oli riuhtaissut mukanaan suuren tammen ja pienempiä puita ja imaissut mennessään kaikki kalat. Yhtäkään ei ollut henkitoreissaan sätkimässä kraatterin kuivilla hiekkaseinämillä.

Kyläläisillä on useita selityksiä tapahtuneelle. Mies, jonka mailla lampi sijaitsi, oli kuollut kuukautta aikaisemmin. Jotkut uskovat, että vainaja haki vedet mukaansa tuonpuoleiseen. 

Toiset arvelevat, että toisen maailmansodan aikana lampeen upotetut ammukset olisivat räjähtäneet. Kukaan ei kuitenkaan ole kuullut räjähdystä. 

– Ehkä tuolla alhaalla on onkalo tai tulivuori. Kukapa tietää? pohti puolestaan Milanko Skrbic.

Tiedemiehet toppuuttelevat hurjia tarinoita aaveista ja pommeista. Bosnian geologisen instituutin johtajan Hazim Hrvatovicin mukaan lampien ja pienten järvien katoaminen ei ole mitenkään poikkeuksellista. Niin voi käydä, jos esimerkiksi maanalainen virta kuivuu tai jos kastelujärjestelmät muokkaavat maaperää.

Lue myös:

    Uusimmat