Myrskyt riehuvat Keski- ja Pohjois-Amerikassa

Meksikossa sijaitsevaa Jukatanin niemimaata lähestyvästä Dean-myrskystä on säätieteilijöiden mukaan tulossa erittäin vaarallinen.

Yhdysvalloissa neljä ihmistä on kuollut Teksasia riepottelevan trooppisen myrskyn Erinin takia. Surmansa saaneet kuolivat rankkasateiden aiheuttamissa onnettomuuksissa.

Hurrikaani Dean puolestaan voimistuu matkallaan kohti Karibian saaria. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan hurrikaanin tuulet puhaltavat tällä hetkellä 160 kilometrin tuntinopeudella. Dean saapunee Pienille Antilleille tänään ja Jamaikalle ensi viikolla.

Hurrikaanikeskus määrittelee Deanin kakkosluokan hirmumyrskyksi viisiportaisella asteikolla. Kakkosluokan myrskyt voivat vahingoittaa rakennuksia ja nostattaa parimetrisiä aaltoja. Hurrikaanikeskus on ennustanut, että Dean saattaa vielä voimistua nelosluokan hirmumyrskyksi.

Säätieteilijät ennustavat, että kesäkuussa alkaneella puolivuotisella hurrikaanikaudella syntyy tavanomaista enemmän myrskyjä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat