Myrsky surmasi ainakin viisi Meksikossa

Ainakin viisi ihmistä kuoli ja 20 on yhä kateissa trooppisen hirmumyrskyn iskeydyttyä eteläiseen Meksikoon ja Nicaraguan pohjoisosiin, kertoivat Meksikon viranomaiset eilen.

Olafiksi nimetyn myrskyn tuomat rankkasateet ovat aiheuttaneet kymmeniä maanvyörymiä, ja viestiyhteydet Meksikon Tyynenmeren rannikolla menivät poikki monissa paikoin.

Myöhään eilen Yhdysvaltain sääpalvelu ennusti Olafiksi nimetyn myrskyn olevan kuitenkin laantumaan päin.

Myrsky vaati eniten kuolonuhreja Meksikon Chiapasin osavaltiossa lauantaina, kun neljä ihmistä - joista kolme lapsia - kuoli maanvyörymissä. Olafin ennustettiin alun perin kehittyvän pyörremyrskyksi, mutta eiliseen mennessä tuuli oli talttunut 72 kilometriin tunnissa.

Viime viikolla Meksikon etelärannikolla riehui pyörremyrsky Nora, joka tuhosi kymmenittäin kiinteistöjä pitkin rantaviivaa siirtyessään Yhdysvaltoja kohti.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat