Myrsky sekoitti junaliikenteen

Myrsky on sekoittanut Suomen junaliikenteen eri puolilla maata. Pieksämäen ja Jyväskylän väliselle rataosuudelle on kaatunut puita, ja ne ovat repineet ajolankoja alas.

Helsingistä Kuopioon matkalla ollut Pendolino 95 ei päässyt jatkamaan matkaa, joten parisataa matkustajaa jouduttiin siirtämään bussikyytiin Venetmäen kohdalla lähellä Hankasalmea.

Kuopiosta Helsinkiin tulossa ollut matkustajajuna seisoi osittain tunnelissa Pohjois-Savossa Suonenjoen tienoossa. Junan veturi ei jäänyt tunneliin, mutta muut vaunut jumittuivat sinne. Junassa oli 50 matkustajaa. He siirtyivät bussin kyytiin päästyään tunnelista.

Pieksämäen ja Varkauden välisellä radalla on myös puita junaliikenteen tiellä. Siellä tavarajuna on saanut omalla painollaan työnnettyä reitiltä puita pois. Radan liikenne jouduttiin katkaisemaan kokonaan illalla, sillä VR tarkastaa radan kunnon ennen kuin se uskalletaan ottaa käyttöön. Myös siellä järjestettiin korvaava kuljetus.

Lisäksi junaliikenne Luumäen ja Lappeenrannan välillä on edelleen poikki. Myös siellä ihmiset ovat saaneet linja-autokyydin matkakohteisiinsa. Myös tulevat yhteydet korvattaneen illan aikana bussikyydein.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat